Vuonna 1940 perustetussa ranskalaisessa Taizé-yhteisössä on jotain nykyajan ihmiselle vierasta ja samalla universaalia. Taizé liike kutsuu pysähtymään arjen keskellä. Se houkuttelee yksinkertaisuuteen, olemaan läsnä ja etsimään Jumalan valoa. Taizé-messuissa on paljon samaa kuin afrikkalaistyylisessä jumiksessa: yhetisöllisyyttä, kynttilöitä, keltaista, punaista, oranssia... ja oikeaa leipää.
Sain juuri luettua Taizén veli Rogerin kirjan Missä rakkaus, siellä Jumala. Haluan jakaa pari ajatusta sen sivuilta.
"Kristus ei sano minulle: Ole oma itsesi. Hän sanoo: Ole minun kanssani. Kristus ei sano meille: Etsi itsesi. Hän sanoo: Seuraa minua!"
Aikamoinen vapautus! Meidän ei tarvitsekaan keskittyä itseemme, vaan Jeesuksen läsnäoloon meissä. Voimme lopettaa loputtoman etsimisen, koska Kristuksessa olemme jo perillä. Omassa elämässäni on hiljattain päättynyt jakso, jonka aikana hamusin itselleni päämäärättömästi kaikenlaisia tuotteita, joiden kuvittelin parantavan terveydentilaani. Uskon edelleen, että niillä on vaikutusta vointiini, mutten etsi niistä pelastusta. Siinä on vissi ero, vai mitä? :)
Toinen Roger-lainaukseni kuuluu näin:
"Jos voisimme oivaltaa, että onnellinen elämä on täysin mahdollista pimeinäkin aikoina... Elämän tekee onnelliseksi pyrkimys kohti pelkistyneisyyttä: sydämen ja elämän yksinkertaisuutta. Jotta elämästä tulisi kaunista, eivät ylimääräiset lahjat ja kyvyt ole välttämättä tarpeen. Itsensä nöyrä alttiiksi asettaminen sinänsä on onnea."
Täällä Pohjolassa pimeys on juuri nyt käsinkosketeltavaa, vaikka lähestytäänkin jo hurinalla kevättä. Pimeys voi herkistää ja toisaalta turruttaa, avata ja sulkea. Mutta pimeys väistyy aikanaan. Ei tarvitse muuttaa Valtimoon pienviljelijäksi voidakseen elää riisuttua elämää; sen voi yhtä hyvin toteuttaa kaupungissa.
On lohdullista ajatella, että minulla on jo kaikki mitä tarvitsen.
