Kaikki mitä tarvitsen

Vuonna 1940 perustetussa ranskalaisessa Taizé-yhteisössä on jotain nykyajan ihmiselle vierasta ja samalla universaalia. Taizé liike kutsuu pysähtymään arjen keskellä. Se houkuttelee yksinkertaisuuteen, olemaan läsnä ja etsimään Jumalan valoa. Taizé-messuissa on paljon samaa kuin afrikkalaistyylisessä jumiksessa: yhetisöllisyyttä, kynttilöitä, keltaista, punaista, oranssia... ja oikeaa leipää.

Sain juuri luettua Taizén veli Rogerin kirjan Missä rakkaus, siellä Jumala. Haluan jakaa pari ajatusta sen sivuilta.

"Kristus ei sano minulle: Ole oma itsesi. Hän sanoo: Ole minun kanssani. Kristus ei sano meille: Etsi itsesi. Hän sanoo: Seuraa minua!"

Aikamoinen vapautus! Meidän ei tarvitsekaan keskittyä itseemme, vaan Jeesuksen läsnäoloon meissä. Voimme lopettaa loputtoman etsimisen, koska Kristuksessa olemme jo perillä. Omassa elämässäni on hiljattain päättynyt jakso, jonka aikana hamusin itselleni päämäärättömästi kaikenlaisia tuotteita, joiden kuvittelin parantavan terveydentilaani. Uskon edelleen, että niillä on vaikutusta vointiini, mutten etsi niistä pelastusta. Siinä on vissi ero, vai mitä? :)

Toinen Roger-lainaukseni kuuluu näin:

"Jos voisimme oivaltaa, että onnellinen elämä on täysin mahdollista pimeinäkin aikoina... Elämän tekee onnelliseksi pyrkimys kohti pelkistyneisyyttä: sydämen ja elämän yksinkertaisuutta. Jotta elämästä tulisi kaunista, eivät ylimääräiset lahjat ja kyvyt ole välttämättä tarpeen. Itsensä nöyrä alttiiksi asettaminen sinänsä on onnea."

Täällä Pohjolassa pimeys on juuri nyt käsinkosketeltavaa, vaikka lähestytäänkin jo hurinalla kevättä. Pimeys voi herkistää ja toisaalta turruttaa, avata ja sulkea. Mutta pimeys väistyy aikanaan. Ei tarvitse muuttaa Valtimoon pienviljelijäksi voidakseen elää riisuttua elämää; sen voi yhtä hyvin toteuttaa kaupungissa.

On lohdullista ajatella, että minulla on jo kaikki mitä tarvitsen.

Maja erämaassa

Sain juuri loppuun ratikkalukemistooni kuuluneen kelttiläisiä rukouksia sisältävän David Adamin kirjan Maja Erämaassa. Pidän kovasti kelttien luontoromantiikasta ja ehkä hieman naivistisesta poljennosta. Tässä muutama itseäni koskettanut ote:


Sinä olet Jumala


Sinä olet rauha, lepomme luoja,
sinä olet vaaroissa kätkö ja suoja,
sinä olet valomme, kun on pimeä,
sinä olet sydäntemme ikuinen kipinä,
sinä olet ovi, joka kaikille aukeaa,
sinä olet vieras, joka sisällämme odottaa,
sinä olet muukalainen ovellamme,
sinä olet köyhän huuto korvissamme,
sinä olet Herrani ja kaikessa mukana,
sinä olet rakkauteni, varjele pahasta.
Sinä valoisa tie, totuus, johdattajani,
olet juuri tänään Vapahtajani.



Matkalla


Olen pienessä purressa ulapalla.
Olen turvassa, Herrani, katseesi alla.
On aavalla merellä purteni minun,
vaan turvassa, Herrani, olenhan sinun.


Sinä, herrani, valmistat rauhasi vuoteen
niin myrskyssä vuoksen kuin sumussa luoteen.
Olen turvassa, sinua lähellä,
kuljenpa maalla tai merellä.




Meren äärellä


Herra,
toisinaan haluaisin olla saari
rannattomassa meressä
irti kaikesta mikä arjessa vyöryy päälleni,
hiljaa rauhasi saartamana.
On aika olla levossa ja rauhassa,
kun liike ja melu lakkaavat
ja voin hiljaa palvoa sinua,
maan ja meren Herra.
Vuoksena kohoten, luoteena laskien
aaltoilkoon minussa elämä.
Luoteena laskien, vuoksena kohoten
sykkiköön, paiskokoon minua elämä.

Totuus tekee vapaaksi

Kävin tänään pitkästä aikaa Tuomasmessussa Agricolan kirkossa. Noiden tuttujen kattokruunujen, harmonisen musiikin ja lämpimän tunnelman kohdatessani koin tulleeni pitkältä matkalta Kotiin. Kirkon penkissä päässäni alkoi polkea eräs tuttu runo:

"Ei paha ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
Paljon hyvää on rinnassa jokaisen,
vaikk' ei aina esille loista.
Kas, hymy jo puoli on hyvettä
ja itkeä ei voi ilkeä;
miss' ihmiset tuntevat tuntehin,
siellä lähell' on Jumalakin.---

Oi, onnellinen, joka herättää
niitä voimia hyviä voisi!
Oi, ihmiset toistanne ymmärtäkää,
niin ette niin kovat oisi!
Miks emme me kaikki yhtyä vois?
Ja yksi jos murtuis, muut tukena ois.
Oi, ihmiset toistanne suvaitkaa!
Niin suuri, suuri on maa.---

Kuka tietävi, mistä me tulemme
ja missä on matkamme määrä?
Hyvä että me sitäkin tutkimme.
Ei tutkimus ole väärä.
Mut yhden me tiedämme varmaan vaan:
Me olemme kerran nyt päällä maan
ja täällä meidän on eläminen,
miten taidamme parhaiten."

(otteet Eino Leinon runosta Hymyilevä Apollo)

Luin joulun pyhinä Håkan Arlebrandin 1990-luvulla kirjoittaman kirjan Aura, karma, kabbala... Uuden aikakauden hengellisyys ja salatieteen nousu, joka kertoo, mistä okkultistisiksi katsottavissa liikkeissä sekä niiden tarjoamissa palveluissa ja kaupittelemissa tuotteissa on kyse - kristinuskon näkökulmasta. Tämä on ehdottomasti yksi vaikuttavimmista kirjoista, joita olen lukenut ja se tuntuu aloittaneen uuden aikakauden elämässäni.


Kuten Leinokin toteaa runossaan, kukapa meistä voisi väittää tietävänsä totuuden maailman synnystä, elämän tarkoituksesta ja muista ryhävalaan kokoisista kysymyksistä? Meidän on varmasti tarkoituskin olla hämillään. Ihminen on kautta aikain ihmetellyt tähtiä, aurinkoa, kuuta ja luonnonilmiöitä, ja yrittänyt löytää niistä helpotusta elämäänsä. Ei ole väärin tutkia asioita - tiedehän on tuonut kehittyessään mukanaan paljon hyvääkin - mutta kysymys kuuluu mielestäni: mitä meidän on oleellista tietää? Jos on olemassa jokin toinen todellisuus, ulottuvuus tai taivas, miten sinne pääsee? Mitkä ovat pääsyvaatimukset VIP-alueelle?


Arlebrand kertoo tärkeimmistä okkultististista ja esoteerisistä (=sisäinen, salattu) liikkeistä, niiden synnystä ja periaatteista mielestäni ilman kiihkoa (liikkeiden edustajat voivat luonnollisesti olla toista mieltä). Tässä vaiheessa huomautukseksi, että on olemassa myös kristillistä esoteriaa, mutta siihen tässä kirjassa ei nimeksikään pureuduta.

Ensimmäisenä tulee mieleen, miten kukaan voi hallita tuollaista määrää tietoa ja olla sekoittamatta päätään. Okkultistisissa liikkeissä ei ole yhtenäistä maailmankuvaa, mutta useimmissa suuntauksissa maailman katsotaan syntyneen energian alettua virrata Absoluuttisesta. Absoluuttisen muodottoman ja ilmentymättömän olemuksen ja aineellisen maailman välillä puolestaan on näkymättömiä tasoja. Ihmisessäkin uskotaan olevan eri tasoja, mistä ilmentymänä mm. (fyysisen) kehon aurat. Ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja kehityskelpoinen. Kosmos ilmenee energiakenttinä ja aistimaailma muodostuu energiasta, joka esiintyy eri tiheyksissä ja säteilyn aallonpituuksina. Hengen ja materian välille ei useinkaan laiteta ehdotonta rajaa, ja aineen ja energian koetaan olevan pohjimmiltaan yhtä ja samaa. Maailman koetaan lisäksi jakautuvan maskuliiniseen ja feminiiniseen voimaan, yiniin ja yangiin.

Valaistunut ihminen luo ajatuksissaan oman universuminsa. Ihminen on mikrokosmos, maailma pienoiskoossa, vaikkei hän välttämättä vielä oivalla sitä. erilaisten tekniikoiden katsotaan kehittävän ihmisessä olevaa jumalallista voimaa siten, että okkultisti saa ylivallan luonnonlakeihin.


Okkultistiset opit ovat usein eettisesti ja älyllisesti korkeatasoisia, ja niissä ajatellaan kristinuskon väistyneen sen verran paljon, että uusille ajatuksille on taas tilausta (mikä varmasti on aivan totta). Monet tunnetut esoteerikot ovatkin olleet nimekkäitä taiteilijoita ja muita tunnettuja henkilöitä, kuten transpersoonallista psykologiaa edustaneet Grof ja Jung. He olivat mm. sitä mieltä, että ihmisen yksilöllisen tietoisuuden alla on yhteinen kosminen identiteetti. Toisaalta pinnalle nousseissa liikkeissä on paljon aineksia esim. myöhäisantiikin aikaan syntyneestä gnostilaisuudesta, astrologiasta ja Aasian uskonnoista. Erityisen laajalle tuntuu levinneen gnostilainen dualismi, jonka mukaan ihminen on vieras fyysisessä, pahan luomassa maailmassa ja pystyy vapautumaan siitä tiedostamalla oman jumalallisuutensa.


Monissa liikkeissä uskotaan karmaan ja jälleensyntymiseen, josta voi vapautua tekemällä hyviä tekoja. Toisissa liikkeissä taas opetetaan, että muutos tapahtuu joka tapauksessa tietoisen evoluution johdosta. Tyypillistä on, että liikkeen jäsenet odottavat uuden aikakauden koittamista, esim. vuoden 2012 talvipäivänseisauksena, johon mayojen kalenteri päättyy, tai sitten uuden ajan uskotaan jo alkaneen esim. 1960-luvulta, jolloin siirryttiin vesimiehen tähtikuvioon. Tästä tulee nimitys Vesimiehen aika, johon viitataan lukuisia kertoja esim. Hair-musikaalissa.

Spiritismissä mennään astetta pitemmälle. Sen lähtökohtana on, että henget ovat ja tahtovat olla yhteydessä ihmisiin. Aasian uskontoja ajatellessa tulee ehkä ensimmäisenä mieleen meditoiva oranssikaapuinen munkki, vaikka esimerkiksi Tiibetin buddhalaisuudessa erilaiset henget ovat yhä edelleen paljon esillä ja sen opissa esiintyy oraakkeleita ja "jumalien ja henkien ruumiillistumia". Läntisessä kulttuuripiirissä spiritismi taas koki renessanssin ensimmäisen maailmansodan jälkeen, jolloin omaisensa menettäneet ihmiset halusivat yhteyden kuolleisiin läheisiinsä.  


Uudemmissa liikkeissä näkyy tekniikan kehitys ja tietämyksen kasvu. Puhutaan esim. kanavoinnista, jossa otetaan yhteys vaikkapa enkeleihin, ufoihin tai omaan henkioppaaseen ja jota voivat sen harrastajien mukaan harrastaa kaikki, kun taas spiritismissä tieto on harvojen ja valittujen saavutettavissa. Termin loivat 1950-luvulla ryhmät, jotka väittivät olevansa yhteydessä ufojen kanssa. Historiaan on mahtunut monia tälle alalle perehtyneitä, jotka kokevat olevansa Kristuksen inkarnaatioita ja joiden puhetyyli on harhaanjohtavasti raamatullinen.


Toinen viime vuosikymmenten suurista liikkeistä on uuspakanuus, joka sulkee sisäänsä luonnonmukaisen ajattelun ja kasvaneen ympäristötietoisuuden. Tähän liittyy monesti samanismia, sairauksien parantamista tai sellaisen yrityksiä, wiccalaisuutta ja ajatuksia Äiti Maasta. Ei liene sattumaa, että monet ympäristöstä huolestuneet ihmiset ovat sukeltaneet matkallaan myös henkien maailmaan, vaikka ympäristön suojelemisessa ei sinänsä tarvitsekaan olla mitään ihmeellistä. Ehkä herkemmät ihmiset vain ovat alttiimpia keijuille ja viehättyvät suuresti vuodenaikojen vaihteluun kuuluvista rituaaleista?


Kuka sitten perinteisimmin harjoittaa okkultismia? Jo lapsena "kutsumuksen" saanut nainen! Viestit henkimaailmasta voivat tulla esim. unien, transsin, huumamisen, äänimeedioiden ja automaattikirjoituksen välityksellä. Harvemmin Aurinkomatkojen esitteitä katsellessa tulee ajateltua, että Brasiliassa ja Filippiineillä meediot suorittavat transsissa kirurgisia leikkauksia!

Esoteria on tullut niin arkipäiväiseksi, ettei aamun lehteä lukiessaan aina välttämättä hoksaa, että kyse on juuri siitä. On rosen-, vyöhyke- ja resonanssiterapioita, kahvinporoista ennustamista, Kirlian-kuvausta, magneettikoruja ja amuletteja, meditaatio-ohjausta, henkiparannusta ja käsistä ennustamista. Mediassa annetaan usein kuva, että sairaat ja elämäänsä tyytymättömät ihmiset kaipaavat elämäänsä uusia tuulia, ja tarjontaa riittää. Osa toimialansa harjoittajista on varmasti rehellistä ja hyvällä asialla olevaa väkeä, mutta kelkassa on aina myös niitä, joilla ei ole puhtaat jauhot pussissa - ja näinhän on kaikissa ammattikunnissa. Vaihtoehtohoitojen osalta tilanne on vain sikäli ongelmallinen, ettei kuluttajan ja toisaalta hoitajan suojaksi ole edelleenkään riittävän kattavaa lainsäädäntöä.

Monet ihmiset ja varsinkin kristityt tuntuvat suhtautuvan vaihtoehtohoitoihin suurella varauksella ja jopa pelkäävän niitä. Ehkä siihen on aihettakin, mutta mielestäni yleinen lähestymistapa ei ole kovin hedelmällinen vuoropuhelun kannalta. Muistan, kuinka hämmennyin lukiessani lukioikäisenä kreationistina tunnetun lääkärin, Pekka Reinikaisen, kirjan Noituuden paluu lääketieteeseen, jossa suurin piirtein kaikki vaihtoehtoinen luokitellaan paholaisen aikaansaannoksiksi. Pelottavinta on tietenkin ymmärtää se, että ihan oikeasti on olemassa absoluuttinen paha ja ihmisiä, jotka palvelevat sitä. En voi olla kyselemättä miksi-kysymyksiä...

Olen itse kokeillut muutamia "uskomushoitoja" ja kokenut niistä olevan apua. En osaa sanoa, löytyykö joidenkin hoitojen taustalta jotain oikeasti pahaa vai onko vastakkainasettelun suosiminen silkkaa uuden ja tuntemattoman pelkoa. Tunnen sellaisiakin, jotka ovat kokeilleet miltei kaikkea, mitä Hengen ja tiedon messuilla tarjotaan, läpikäyneet syvän masennuksen ja uskoon tultuaan sanoutuneet irti kaikesta vaihtoehtoisesta. Se on varmasti heidän kohdallaan tervettä itsesuojelua.


Joku voi sano, ettei kristityn pitäisi harrastaa joogaa. Olen itse harjoitellut sitä keväästä 2009 asti siten kuin se länsimaissa ymmärretään. En siis ole käynyt minkään joogakoulun tunneilla, vaan harjoitellut ihan tavallisissa jumppasaleissa ja luonnossa. Olin kerran Tieteiden talolla uskontotieteilijöiden luennolla, jolla hieman kiisteltiin länsimaisen ja aasialaisen joogakäsityksen eroista. Tosihindun mielestä ei ole olemassa mitään länsimaista joogaa, vaan kaikki joogan muodot tähtäävät yksilön ja kosmisen tietoisuuden yhdistymiseen ja sitä kautta samsarasta eli sielunvaelluksesta vapautumiseen. Raja-joogasta, jota myös kuninkaalliseksi joogaksi kutsutaan, löytyy myös kahdeksanasteinen vapautumisen tie. Tässä ja muussa mielessä joogan voi varmasti nähdä selkeänä filosofisena järjestelmänä, jolla on päämäärä - eikä se ole kristillisen näkemyksen mukainen.

Löysin noin vuosi sitten jooga-kysymyksessä rauhan (joka välillä horjahtelee, mutta niin sen minusta kuuluukin). Mielestäni joogaan pätee sama kuin hampaidenpesuun, joka sekin on hindujen keksintöä (Eipä ole Hammaslääkärien liitto tätä järin mainostanut...); tekemisen alkuperä sinänsä ei tee siitä väärää vaan käyttötarkoitus. Jos innostuisin joogan myötä hindujumalien palvonnasta, kahdeksanportaisista teistä ja näkisin kaiken vain chakrojen, Veda-kirjallisuuden ja om-tavujen kautta, olisi varmasti syytä olla huolissaan. Jooga on kuitenkin näihin päiviin asti ollut minulle fyysistä harjoitusta ja mielen hiljentämistä, jonka koen hengellisesti kuivempina aikoina olleen myös ainoa rukouskanavani. Heittäköön ensimmäisen kiven ken tahtoo...

Tuon tämän esille siksi, että tiedän joogan tuoneen ainakin jossain vaiheessa monille kristityille mieleen kysymyksiä. Minusta näiden asioiden ajoittainen miettiminen on oikeastaan varsin terve merkki: sehän kertoo, että ihminen on hereillä ja punnitsee aktiivisesti tekojensa seurauksia.


Erilaisista esoteerisiin virtauksiin upotetuista ruokavalionäkemyksistä ja elämäntapaohjeista löytyy varmasti paljon hyvääkin, kuten Steinerin luomua ja kasvisruokaa suosivista ohjeistuksista. Terveydestä kiinnostuneet ihmiset kiinnostuvat kuitenkin usein myös muusta pakettiin kuuluvasta. Moniko antroposofisen lääketieteen kannattaja kuitenkaan tietää, että Rudolf Steiner lainasi miltei kaiken teosofisessa liikkeessä toimineelta madame Blavatskylta, ruusuristiläisiltä ja gnostilaisista opeista ja että Wienissä pystyi tuohon aikaan opiskelemaan okkultismia? Ehkä Steiner ei ollutkaan monialainen nero? Oli miten oli, Steiner uskoi persoonallisen Jumalan sijasta kohtaloon, jonka takia onkin ehkä hieman kummallista, että hänen oppinsa kiinnostivat monia liberaaliteologiaan kyllästyneitä pappeja.


Arlebrandia lukiessa tulee loppua kohden tunne, että vauhti vain kiihtyy: Alice Bailey, Summit Lighthouse, White Eagle Lodge, Martinuksen kosmologia, Lectorium Rosicrusianum, Golden Dawn... Liikkeiden nimet ja oppien sisällöt käyvät yhä kryptisemmiksi, niiden ainekset sekoittuvat ja entistä suurempi hämmennys valtaa mielen.


Viimeisessä luvussa kaikkeen tähän tulee jokin tolkku, kun Arlebrand vertailee kristinuskon ja okkultististen liikkeiden maailman- ja jumalakuvia, ihmiskäsityksiä ja pelastusnäkemyksiä. Okkultismin perusteesi on, että kristinusko kuuluu Kalojen eli vanhaan aikaan ja se itse edustaa tulevaisuuden hengellisyyttä. Se keskittyy kosmokseen, jossa ei ole persoonallista Jumalaa ja mitätöi holistisesta toitotuksestaan huolimatta fyysisen maailman, koska se on harhaa. Tämä on täysin vastaista kristinuskolle. Mielenkiintoista, että okkultismin piirissä esiintyvä kanavointi voidaan myös nähdä oireena ihmisen jumalankaipuusta. Jospa etsivä ihminen kaipaa sittenkin auktoriteettia ja johdatusta - tuli se sitten vaikka aikojen takaa isomummon posteljoonin hengeltä?)


Yksi omista avainoivalluksistani oli se, että okkultismi ja paranormaali eivät ole sama asia. Paranormaaleja ilmiöitä, kuten enneunia, näkyjä, parantumisia ja maankuoren avautumisia esiintyy myös Raamatussa unohtamatta Jeesusta ja hänen opetuslapsillaan, joilla oli paranormaaleiksi luokiteltavia kykyjä. Pyhässä Kirjassa ihmeet nähdään kuitenkin Jumalan valtakunnan tulemisen merkkeinä eikä itsetarkoituksena niin kuin okkultistisissa liikkeissä usein käy. Arlebrandin mukaan Jumala ei myöskään ole paranormaalin takana, vaan henkivallat. Vanha Testamenttikin varoittaa okkultismista (5 Moos 18:9-15).


Entä sitten spontaanit paranormaalit ilmiöt, kuten toisilleen läheisten ihmisten kokema telepatia? Ovatko ne vain psykologisia, täysin normaaleita ilmiöitä? Entä onko poltergeist-ilmiön (esineet vaihtavat dramaattisesti paikkaa) takana ihmisen levoton psyyke vai mitä siinä tapahtuu? Samoten voisi kysyä, onko chakroja ja auroja olemassa tai voisivatko ne filippiiniläiset kirurgimeediot olla Jumalan lahja paikallisille ihmisille, koska syrjäalueilla ei ole mahdollisuutta lääketieteelliseen hoitoon? Näihin ei Raamattu anna vastauksia. Saahan niitä toki pienessä päässään miettiä, mutta kuinka hyödyllistä se on?


Okkultismin mukaan ihmisen perusongelma on liian alhainen tietoisuuden taso, ja olettamuksena on, että sisäänpäin kääntyessään (mietiskellessään, harjoittaessaan tiettyjä tekniikoita...) ihminen löytää jumalaisen itsestään. Monesti okkultistit syyttävät kristittyjä dogmien orjallisesta noudattamisesta, missä varmasti on osaksi totta - ainakin joidenkin kristittyjen kohdalla - mutta kysyä sopii vastaavasti, eivätkö okkultistiset ajatusrakennelmat sisällä minkäänlaisia sääntöjä?

Varsinkin monissa uuspakanallisissa ja esoteerisissa liikkeissä on tarkkoja (toim. huom, orjuuttavia) rituaaleja, joissa uhrataan ja loitsutaan. Näihin tietoihin ei sitä paitsi pääse käsiksi kuka tahansa: esoteria on mitä suurimmissa määrin elitististä. Onhan sitä ollut kristinuskokin mm. keskiajalla, mutta Raamatussa sanotaan selkeästi, että evankeliumi kuuluu kaikille. Elinvoimaisinta kristillisyys tuntuukin olevan juuri köyhien, sorrettujen ja muiden hyljeksimien keskuudessa. Siinä missä uuden ajan liikkeet ja monet muut uskonnot korostavat ihmisen omia tekoja ja kehitystä ja sulkevat sisäpiiriinsä vain "valaistuneet", kristinuskossa toimii synnin ja armon dynamiikalla: tule sellaisena kuin olet!


Kristinusko tuntuu myös antavan ihmiselle ja koko luomakunnalle okkultismia suuremman arvon. Raamatun mukaan ihminen on osa luomakuntaa, muttei mikrokosmos, niin kuin okkultistit asian näkevät. Ihminen on Jumalan, ei kosmoksen kuva, ja ihmisen jumaluuspyrkimykset voidaankin nähdä paratiisista alkaneena kapinana Jumalan kaikkivaltiutta vastaan. Tämä voi olla monelle kovin pala: okkultismissa yritetään jalostaa langennutta ihmistä; kristinuskossa edellytetään uudestisyntymistä. Kumpikohan näistä vie vapauteen?


Arlebrandin luettuani kaksi vuotta jatkunut kiinnostukseni new agea kohtaan notkahti. Koin vapautuvani henkisesti, koska sain moniin kysymykseeni vastauksen ja etenkin sydämen tasolle viestin siitä, että kelpaan todellakin tällaisena. Edelleen kipuilen kuitenkin siinä, miten elää lähimmäisenä niille, jotka ajattelevat eri tavalla. Miten olla ihminen ihmiselle?


Kaikista puutteistani huolimatta saan levätä turvassa, mielenrauhassa ja luottamuksessa, että olen kannettu ja olla persoonallisen Jumalan henkilökohtaisesti rakastama ainutkertainen luomus, jollaista ei ole koskaan ollut eikä ole koskaan oleva koko universumin historiassa! Sama tarjous kuuluu myös Sinulle! :)