Vuonna 1940 perustetussa ranskalaisessa Taizé-yhteisössä on jotain nykyajan ihmiselle vierasta ja samalla universaalia. Taizé liike kutsuu pysähtymään arjen keskellä. Se houkuttelee yksinkertaisuuteen, olemaan läsnä ja etsimään Jumalan valoa. Taizé-messuissa on paljon samaa kuin afrikkalaistyylisessä jumiksessa: yhetisöllisyyttä, kynttilöitä, keltaista, punaista, oranssia... ja oikeaa leipää.
Sain juuri luettua Taizén veli Rogerin kirjan Missä rakkaus, siellä Jumala. Haluan jakaa pari ajatusta sen sivuilta.
"Kristus ei sano minulle: Ole oma itsesi. Hän sanoo: Ole minun kanssani. Kristus ei sano meille: Etsi itsesi. Hän sanoo: Seuraa minua!"
Aikamoinen vapautus! Meidän ei tarvitsekaan keskittyä itseemme, vaan Jeesuksen läsnäoloon meissä. Voimme lopettaa loputtoman etsimisen, koska Kristuksessa olemme jo perillä. Omassa elämässäni on hiljattain päättynyt jakso, jonka aikana hamusin itselleni päämäärättömästi kaikenlaisia tuotteita, joiden kuvittelin parantavan terveydentilaani. Uskon edelleen, että niillä on vaikutusta vointiini, mutten etsi niistä pelastusta. Siinä on vissi ero, vai mitä? :)
Toinen Roger-lainaukseni kuuluu näin:
"Jos voisimme oivaltaa, että onnellinen elämä on täysin mahdollista pimeinäkin aikoina... Elämän tekee onnelliseksi pyrkimys kohti pelkistyneisyyttä: sydämen ja elämän yksinkertaisuutta. Jotta elämästä tulisi kaunista, eivät ylimääräiset lahjat ja kyvyt ole välttämättä tarpeen. Itsensä nöyrä alttiiksi asettaminen sinänsä on onnea."
Täällä Pohjolassa pimeys on juuri nyt käsinkosketeltavaa, vaikka lähestytäänkin jo hurinalla kevättä. Pimeys voi herkistää ja toisaalta turruttaa, avata ja sulkea. Mutta pimeys väistyy aikanaan. Ei tarvitse muuttaa Valtimoon pienviljelijäksi voidakseen elää riisuttua elämää; sen voi yhtä hyvin toteuttaa kaupungissa.
On lohdullista ajatella, että minulla on jo kaikki mitä tarvitsen.
torstai 3. helmikuuta 2011
keskiviikko 12. tammikuuta 2011
Maja erämaassa
Sain juuri loppuun ratikkalukemistooni kuuluneen kelttiläisiä rukouksia sisältävän David Adamin kirjan Maja Erämaassa. Pidän kovasti kelttien luontoromantiikasta ja ehkä hieman naivistisesta poljennosta. Tässä muutama itseäni koskettanut ote:
Sinä olet Jumala
Sinä olet rauha, lepomme luoja,
sinä olet vaaroissa kätkö ja suoja,
sinä olet valomme, kun on pimeä,
sinä olet sydäntemme ikuinen kipinä,
sinä olet ovi, joka kaikille aukeaa,
sinä olet vieras, joka sisällämme odottaa,
sinä olet muukalainen ovellamme,
sinä olet köyhän huuto korvissamme,
sinä olet Herrani ja kaikessa mukana,
sinä olet rakkauteni, varjele pahasta.
Sinä valoisa tie, totuus, johdattajani,
olet juuri tänään Vapahtajani.
Matkalla
Olen pienessä purressa ulapalla.
Olen turvassa, Herrani, katseesi alla.
On aavalla merellä purteni minun,
vaan turvassa, Herrani, olenhan sinun.
Sinä, herrani, valmistat rauhasi vuoteen
niin myrskyssä vuoksen kuin sumussa luoteen.
Olen turvassa, sinua lähellä,
kuljenpa maalla tai merellä.
Meren äärellä
Herra,
toisinaan haluaisin olla saari
rannattomassa meressä
irti kaikesta mikä arjessa vyöryy päälleni,
hiljaa rauhasi saartamana.
On aika olla levossa ja rauhassa,
kun liike ja melu lakkaavat
ja voin hiljaa palvoa sinua,
maan ja meren Herra.
Vuoksena kohoten, luoteena laskien
aaltoilkoon minussa elämä.
Luoteena laskien, vuoksena kohoten
sykkiköön, paiskokoon minua elämä.
Sinä olet Jumala
Sinä olet rauha, lepomme luoja,
sinä olet vaaroissa kätkö ja suoja,
sinä olet valomme, kun on pimeä,
sinä olet sydäntemme ikuinen kipinä,
sinä olet ovi, joka kaikille aukeaa,
sinä olet vieras, joka sisällämme odottaa,
sinä olet muukalainen ovellamme,
sinä olet köyhän huuto korvissamme,
sinä olet Herrani ja kaikessa mukana,
sinä olet rakkauteni, varjele pahasta.
Sinä valoisa tie, totuus, johdattajani,
olet juuri tänään Vapahtajani.
Matkalla
Olen pienessä purressa ulapalla.
Olen turvassa, Herrani, katseesi alla.
On aavalla merellä purteni minun,
vaan turvassa, Herrani, olenhan sinun.
Sinä, herrani, valmistat rauhasi vuoteen
niin myrskyssä vuoksen kuin sumussa luoteen.
Olen turvassa, sinua lähellä,
kuljenpa maalla tai merellä.
Meren äärellä
Herra,
toisinaan haluaisin olla saari
rannattomassa meressä
irti kaikesta mikä arjessa vyöryy päälleni,
hiljaa rauhasi saartamana.
On aika olla levossa ja rauhassa,
kun liike ja melu lakkaavat
ja voin hiljaa palvoa sinua,
maan ja meren Herra.
Vuoksena kohoten, luoteena laskien
aaltoilkoon minussa elämä.
Luoteena laskien, vuoksena kohoten
sykkiköön, paiskokoon minua elämä.
sunnuntai 9. tammikuuta 2011
Totuus tekee vapaaksi
Kävin tänään pitkästä aikaa Tuomasmessussa Agricolan kirkossa. Noiden tuttujen kattokruunujen, harmonisen musiikin ja lämpimän tunnelman kohdatessani koin tulleeni pitkältä matkalta Kotiin. Kirkon penkissä päässäni alkoi polkea eräs tuttu runo:
"Ei paha ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
Paljon hyvää on rinnassa jokaisen,
vaikk' ei aina esille loista.
Kas, hymy jo puoli on hyvettä
ja itkeä ei voi ilkeä;
miss' ihmiset tuntevat tuntehin,
siellä lähell' on Jumalakin.---
Oi, onnellinen, joka herättää
niitä voimia hyviä voisi!
Oi, ihmiset toistanne ymmärtäkää,
niin ette niin kovat oisi!
Miks emme me kaikki yhtyä vois?
Ja yksi jos murtuis, muut tukena ois.
Oi, ihmiset toistanne suvaitkaa!
Niin suuri, suuri on maa.---
Kuka tietävi, mistä me tulemme
ja missä on matkamme määrä?
Hyvä että me sitäkin tutkimme.
Ei tutkimus ole väärä.
Mut yhden me tiedämme varmaan vaan:
Me olemme kerran nyt päällä maan
ja täällä meidän on eläminen,
miten taidamme parhaiten."
(otteet Eino Leinon runosta Hymyilevä Apollo)
Luin joulun pyhinä Håkan Arlebrandin 1990-luvulla kirjoittaman kirjan Aura, karma, kabbala... Uuden aikakauden hengellisyys ja salatieteen nousu, joka kertoo, mistä okkultistisiksi katsottavissa liikkeissä sekä niiden tarjoamissa palveluissa ja kaupittelemissa tuotteissa on kyse - kristinuskon näkökulmasta. Tämä on ehdottomasti yksi vaikuttavimmista kirjoista, joita olen lukenut ja se tuntuu aloittaneen uuden aikakauden elämässäni.
Kuten Leinokin toteaa runossaan, kukapa meistä voisi väittää tietävänsä totuuden maailman synnystä, elämän tarkoituksesta ja muista ryhävalaan kokoisista kysymyksistä? Meidän on varmasti tarkoituskin olla hämillään. Ihminen on kautta aikain ihmetellyt tähtiä, aurinkoa, kuuta ja luonnonilmiöitä, ja yrittänyt löytää niistä helpotusta elämäänsä. Ei ole väärin tutkia asioita - tiedehän on tuonut kehittyessään mukanaan paljon hyvääkin - mutta kysymys kuuluu mielestäni: mitä meidän on oleellista tietää? Jos on olemassa jokin toinen todellisuus, ulottuvuus tai taivas, miten sinne pääsee? Mitkä ovat pääsyvaatimukset VIP-alueelle?
Arlebrand kertoo tärkeimmistä okkultististista ja esoteerisistä (=sisäinen, salattu) liikkeistä, niiden synnystä ja periaatteista mielestäni ilman kiihkoa (liikkeiden edustajat voivat luonnollisesti olla toista mieltä). Tässä vaiheessa huomautukseksi, että on olemassa myös kristillistä esoteriaa, mutta siihen tässä kirjassa ei nimeksikään pureuduta.
Ensimmäisenä tulee mieleen, miten kukaan voi hallita tuollaista määrää tietoa ja olla sekoittamatta päätään. Okkultistisissa liikkeissä ei ole yhtenäistä maailmankuvaa, mutta useimmissa suuntauksissa maailman katsotaan syntyneen energian alettua virrata Absoluuttisesta. Absoluuttisen muodottoman ja ilmentymättömän olemuksen ja aineellisen maailman välillä puolestaan on näkymättömiä tasoja. Ihmisessäkin uskotaan olevan eri tasoja, mistä ilmentymänä mm. (fyysisen) kehon aurat. Ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja kehityskelpoinen. Kosmos ilmenee energiakenttinä ja aistimaailma muodostuu energiasta, joka esiintyy eri tiheyksissä ja säteilyn aallonpituuksina. Hengen ja materian välille ei useinkaan laiteta ehdotonta rajaa, ja aineen ja energian koetaan olevan pohjimmiltaan yhtä ja samaa. Maailman koetaan lisäksi jakautuvan maskuliiniseen ja feminiiniseen voimaan, yiniin ja yangiin.
Valaistunut ihminen luo ajatuksissaan oman universuminsa. Ihminen on mikrokosmos, maailma pienoiskoossa, vaikkei hän välttämättä vielä oivalla sitä. erilaisten tekniikoiden katsotaan kehittävän ihmisessä olevaa jumalallista voimaa siten, että okkultisti saa ylivallan luonnonlakeihin.
Okkultistiset opit ovat usein eettisesti ja älyllisesti korkeatasoisia, ja niissä ajatellaan kristinuskon väistyneen sen verran paljon, että uusille ajatuksille on taas tilausta (mikä varmasti on aivan totta). Monet tunnetut esoteerikot ovatkin olleet nimekkäitä taiteilijoita ja muita tunnettuja henkilöitä, kuten transpersoonallista psykologiaa edustaneet Grof ja Jung. He olivat mm. sitä mieltä, että ihmisen yksilöllisen tietoisuuden alla on yhteinen kosminen identiteetti. Toisaalta pinnalle nousseissa liikkeissä on paljon aineksia esim. myöhäisantiikin aikaan syntyneestä gnostilaisuudesta, astrologiasta ja Aasian uskonnoista. Erityisen laajalle tuntuu levinneen gnostilainen dualismi, jonka mukaan ihminen on vieras fyysisessä, pahan luomassa maailmassa ja pystyy vapautumaan siitä tiedostamalla oman jumalallisuutensa.
Monissa liikkeissä uskotaan karmaan ja jälleensyntymiseen, josta voi vapautua tekemällä hyviä tekoja. Toisissa liikkeissä taas opetetaan, että muutos tapahtuu joka tapauksessa tietoisen evoluution johdosta. Tyypillistä on, että liikkeen jäsenet odottavat uuden aikakauden koittamista, esim. vuoden 2012 talvipäivänseisauksena, johon mayojen kalenteri päättyy, tai sitten uuden ajan uskotaan jo alkaneen esim. 1960-luvulta, jolloin siirryttiin vesimiehen tähtikuvioon. Tästä tulee nimitys Vesimiehen aika, johon viitataan lukuisia kertoja esim. Hair-musikaalissa.
Spiritismissä mennään astetta pitemmälle. Sen lähtökohtana on, että henget ovat ja tahtovat olla yhteydessä ihmisiin. Aasian uskontoja ajatellessa tulee ehkä ensimmäisenä mieleen meditoiva oranssikaapuinen munkki, vaikka esimerkiksi Tiibetin buddhalaisuudessa erilaiset henget ovat yhä edelleen paljon esillä ja sen opissa esiintyy oraakkeleita ja "jumalien ja henkien ruumiillistumia". Läntisessä kulttuuripiirissä spiritismi taas koki renessanssin ensimmäisen maailmansodan jälkeen, jolloin omaisensa menettäneet ihmiset halusivat yhteyden kuolleisiin läheisiinsä.
Uudemmissa liikkeissä näkyy tekniikan kehitys ja tietämyksen kasvu. Puhutaan esim. kanavoinnista, jossa otetaan yhteys vaikkapa enkeleihin, ufoihin tai omaan henkioppaaseen ja jota voivat sen harrastajien mukaan harrastaa kaikki, kun taas spiritismissä tieto on harvojen ja valittujen saavutettavissa. Termin loivat 1950-luvulla ryhmät, jotka väittivät olevansa yhteydessä ufojen kanssa. Historiaan on mahtunut monia tälle alalle perehtyneitä, jotka kokevat olevansa Kristuksen inkarnaatioita ja joiden puhetyyli on harhaanjohtavasti raamatullinen.
Toinen viime vuosikymmenten suurista liikkeistä on uuspakanuus, joka sulkee sisäänsä luonnonmukaisen ajattelun ja kasvaneen ympäristötietoisuuden. Tähän liittyy monesti samanismia, sairauksien parantamista tai sellaisen yrityksiä, wiccalaisuutta ja ajatuksia Äiti Maasta. Ei liene sattumaa, että monet ympäristöstä huolestuneet ihmiset ovat sukeltaneet matkallaan myös henkien maailmaan, vaikka ympäristön suojelemisessa ei sinänsä tarvitsekaan olla mitään ihmeellistä. Ehkä herkemmät ihmiset vain ovat alttiimpia keijuille ja viehättyvät suuresti vuodenaikojen vaihteluun kuuluvista rituaaleista?
Kuka sitten perinteisimmin harjoittaa okkultismia? Jo lapsena "kutsumuksen" saanut nainen! Viestit henkimaailmasta voivat tulla esim. unien, transsin, huumamisen, äänimeedioiden ja automaattikirjoituksen välityksellä. Harvemmin Aurinkomatkojen esitteitä katsellessa tulee ajateltua, että Brasiliassa ja Filippiineillä meediot suorittavat transsissa kirurgisia leikkauksia!
Esoteria on tullut niin arkipäiväiseksi, ettei aamun lehteä lukiessaan aina välttämättä hoksaa, että kyse on juuri siitä. On rosen-, vyöhyke- ja resonanssiterapioita, kahvinporoista ennustamista, Kirlian-kuvausta, magneettikoruja ja amuletteja, meditaatio-ohjausta, henkiparannusta ja käsistä ennustamista. Mediassa annetaan usein kuva, että sairaat ja elämäänsä tyytymättömät ihmiset kaipaavat elämäänsä uusia tuulia, ja tarjontaa riittää. Osa toimialansa harjoittajista on varmasti rehellistä ja hyvällä asialla olevaa väkeä, mutta kelkassa on aina myös niitä, joilla ei ole puhtaat jauhot pussissa - ja näinhän on kaikissa ammattikunnissa. Vaihtoehtohoitojen osalta tilanne on vain sikäli ongelmallinen, ettei kuluttajan ja toisaalta hoitajan suojaksi ole edelleenkään riittävän kattavaa lainsäädäntöä.
Monet ihmiset ja varsinkin kristityt tuntuvat suhtautuvan vaihtoehtohoitoihin suurella varauksella ja jopa pelkäävän niitä. Ehkä siihen on aihettakin, mutta mielestäni yleinen lähestymistapa ei ole kovin hedelmällinen vuoropuhelun kannalta. Muistan, kuinka hämmennyin lukiessani lukioikäisenä kreationistina tunnetun lääkärin, Pekka Reinikaisen, kirjan Noituuden paluu lääketieteeseen, jossa suurin piirtein kaikki vaihtoehtoinen luokitellaan paholaisen aikaansaannoksiksi. Pelottavinta on tietenkin ymmärtää se, että ihan oikeasti on olemassa absoluuttinen paha ja ihmisiä, jotka palvelevat sitä. En voi olla kyselemättä miksi-kysymyksiä...
Olen itse kokeillut muutamia "uskomushoitoja" ja kokenut niistä olevan apua. En osaa sanoa, löytyykö joidenkin hoitojen taustalta jotain oikeasti pahaa vai onko vastakkainasettelun suosiminen silkkaa uuden ja tuntemattoman pelkoa. Tunnen sellaisiakin, jotka ovat kokeilleet miltei kaikkea, mitä Hengen ja tiedon messuilla tarjotaan, läpikäyneet syvän masennuksen ja uskoon tultuaan sanoutuneet irti kaikesta vaihtoehtoisesta. Se on varmasti heidän kohdallaan tervettä itsesuojelua.
Joku voi sano, ettei kristityn pitäisi harrastaa joogaa. Olen itse harjoitellut sitä keväästä 2009 asti siten kuin se länsimaissa ymmärretään. En siis ole käynyt minkään joogakoulun tunneilla, vaan harjoitellut ihan tavallisissa jumppasaleissa ja luonnossa. Olin kerran Tieteiden talolla uskontotieteilijöiden luennolla, jolla hieman kiisteltiin länsimaisen ja aasialaisen joogakäsityksen eroista. Tosihindun mielestä ei ole olemassa mitään länsimaista joogaa, vaan kaikki joogan muodot tähtäävät yksilön ja kosmisen tietoisuuden yhdistymiseen ja sitä kautta samsarasta eli sielunvaelluksesta vapautumiseen. Raja-joogasta, jota myös kuninkaalliseksi joogaksi kutsutaan, löytyy myös kahdeksanasteinen vapautumisen tie. Tässä ja muussa mielessä joogan voi varmasti nähdä selkeänä filosofisena järjestelmänä, jolla on päämäärä - eikä se ole kristillisen näkemyksen mukainen.
Löysin noin vuosi sitten jooga-kysymyksessä rauhan (joka välillä horjahtelee, mutta niin sen minusta kuuluukin). Mielestäni joogaan pätee sama kuin hampaidenpesuun, joka sekin on hindujen keksintöä (Eipä ole Hammaslääkärien liitto tätä järin mainostanut...); tekemisen alkuperä sinänsä ei tee siitä väärää vaan käyttötarkoitus. Jos innostuisin joogan myötä hindujumalien palvonnasta, kahdeksanportaisista teistä ja näkisin kaiken vain chakrojen, Veda-kirjallisuuden ja om-tavujen kautta, olisi varmasti syytä olla huolissaan. Jooga on kuitenkin näihin päiviin asti ollut minulle fyysistä harjoitusta ja mielen hiljentämistä, jonka koen hengellisesti kuivempina aikoina olleen myös ainoa rukouskanavani. Heittäköön ensimmäisen kiven ken tahtoo...
Tuon tämän esille siksi, että tiedän joogan tuoneen ainakin jossain vaiheessa monille kristityille mieleen kysymyksiä. Minusta näiden asioiden ajoittainen miettiminen on oikeastaan varsin terve merkki: sehän kertoo, että ihminen on hereillä ja punnitsee aktiivisesti tekojensa seurauksia.
Erilaisista esoteerisiin virtauksiin upotetuista ruokavalionäkemyksistä ja elämäntapaohjeista löytyy varmasti paljon hyvääkin, kuten Steinerin luomua ja kasvisruokaa suosivista ohjeistuksista. Terveydestä kiinnostuneet ihmiset kiinnostuvat kuitenkin usein myös muusta pakettiin kuuluvasta. Moniko antroposofisen lääketieteen kannattaja kuitenkaan tietää, että Rudolf Steiner lainasi miltei kaiken teosofisessa liikkeessä toimineelta madame Blavatskylta, ruusuristiläisiltä ja gnostilaisista opeista ja että Wienissä pystyi tuohon aikaan opiskelemaan okkultismia? Ehkä Steiner ei ollutkaan monialainen nero? Oli miten oli, Steiner uskoi persoonallisen Jumalan sijasta kohtaloon, jonka takia onkin ehkä hieman kummallista, että hänen oppinsa kiinnostivat monia liberaaliteologiaan kyllästyneitä pappeja.
Arlebrandia lukiessa tulee loppua kohden tunne, että vauhti vain kiihtyy: Alice Bailey, Summit Lighthouse, White Eagle Lodge, Martinuksen kosmologia, Lectorium Rosicrusianum, Golden Dawn... Liikkeiden nimet ja oppien sisällöt käyvät yhä kryptisemmiksi, niiden ainekset sekoittuvat ja entistä suurempi hämmennys valtaa mielen.
Viimeisessä luvussa kaikkeen tähän tulee jokin tolkku, kun Arlebrand vertailee kristinuskon ja okkultististen liikkeiden maailman- ja jumalakuvia, ihmiskäsityksiä ja pelastusnäkemyksiä. Okkultismin perusteesi on, että kristinusko kuuluu Kalojen eli vanhaan aikaan ja se itse edustaa tulevaisuuden hengellisyyttä. Se keskittyy kosmokseen, jossa ei ole persoonallista Jumalaa ja mitätöi holistisesta toitotuksestaan huolimatta fyysisen maailman, koska se on harhaa. Tämä on täysin vastaista kristinuskolle. Mielenkiintoista, että okkultismin piirissä esiintyvä kanavointi voidaan myös nähdä oireena ihmisen jumalankaipuusta. Jospa etsivä ihminen kaipaa sittenkin auktoriteettia ja johdatusta - tuli se sitten vaikka aikojen takaa isomummon posteljoonin hengeltä?)
Yksi omista avainoivalluksistani oli se, että okkultismi ja paranormaali eivät ole sama asia. Paranormaaleja ilmiöitä, kuten enneunia, näkyjä, parantumisia ja maankuoren avautumisia esiintyy myös Raamatussa unohtamatta Jeesusta ja hänen opetuslapsillaan, joilla oli paranormaaleiksi luokiteltavia kykyjä. Pyhässä Kirjassa ihmeet nähdään kuitenkin Jumalan valtakunnan tulemisen merkkeinä eikä itsetarkoituksena niin kuin okkultistisissa liikkeissä usein käy. Arlebrandin mukaan Jumala ei myöskään ole paranormaalin takana, vaan henkivallat. Vanha Testamenttikin varoittaa okkultismista (5 Moos 18:9-15).
Entä sitten spontaanit paranormaalit ilmiöt, kuten toisilleen läheisten ihmisten kokema telepatia? Ovatko ne vain psykologisia, täysin normaaleita ilmiöitä? Entä onko poltergeist-ilmiön (esineet vaihtavat dramaattisesti paikkaa) takana ihmisen levoton psyyke vai mitä siinä tapahtuu? Samoten voisi kysyä, onko chakroja ja auroja olemassa tai voisivatko ne filippiiniläiset kirurgimeediot olla Jumalan lahja paikallisille ihmisille, koska syrjäalueilla ei ole mahdollisuutta lääketieteelliseen hoitoon? Näihin ei Raamattu anna vastauksia. Saahan niitä toki pienessä päässään miettiä, mutta kuinka hyödyllistä se on?
Okkultismin mukaan ihmisen perusongelma on liian alhainen tietoisuuden taso, ja olettamuksena on, että sisäänpäin kääntyessään (mietiskellessään, harjoittaessaan tiettyjä tekniikoita...) ihminen löytää jumalaisen itsestään. Monesti okkultistit syyttävät kristittyjä dogmien orjallisesta noudattamisesta, missä varmasti on osaksi totta - ainakin joidenkin kristittyjen kohdalla - mutta kysyä sopii vastaavasti, eivätkö okkultistiset ajatusrakennelmat sisällä minkäänlaisia sääntöjä?
Varsinkin monissa uuspakanallisissa ja esoteerisissa liikkeissä on tarkkoja (toim. huom, orjuuttavia) rituaaleja, joissa uhrataan ja loitsutaan. Näihin tietoihin ei sitä paitsi pääse käsiksi kuka tahansa: esoteria on mitä suurimmissa määrin elitististä. Onhan sitä ollut kristinuskokin mm. keskiajalla, mutta Raamatussa sanotaan selkeästi, että evankeliumi kuuluu kaikille. Elinvoimaisinta kristillisyys tuntuukin olevan juuri köyhien, sorrettujen ja muiden hyljeksimien keskuudessa. Siinä missä uuden ajan liikkeet ja monet muut uskonnot korostavat ihmisen omia tekoja ja kehitystä ja sulkevat sisäpiiriinsä vain "valaistuneet", kristinuskossa toimii synnin ja armon dynamiikalla: tule sellaisena kuin olet!
Kristinusko tuntuu myös antavan ihmiselle ja koko luomakunnalle okkultismia suuremman arvon. Raamatun mukaan ihminen on osa luomakuntaa, muttei mikrokosmos, niin kuin okkultistit asian näkevät. Ihminen on Jumalan, ei kosmoksen kuva, ja ihmisen jumaluuspyrkimykset voidaankin nähdä paratiisista alkaneena kapinana Jumalan kaikkivaltiutta vastaan. Tämä voi olla monelle kovin pala: okkultismissa yritetään jalostaa langennutta ihmistä; kristinuskossa edellytetään uudestisyntymistä. Kumpikohan näistä vie vapauteen?
Arlebrandin luettuani kaksi vuotta jatkunut kiinnostukseni new agea kohtaan notkahti. Koin vapautuvani henkisesti, koska sain moniin kysymykseeni vastauksen ja etenkin sydämen tasolle viestin siitä, että kelpaan todellakin tällaisena. Edelleen kipuilen kuitenkin siinä, miten elää lähimmäisenä niille, jotka ajattelevat eri tavalla. Miten olla ihminen ihmiselle?
Kaikista puutteistani huolimatta saan levätä turvassa, mielenrauhassa ja luottamuksessa, että olen kannettu ja olla persoonallisen Jumalan henkilökohtaisesti rakastama ainutkertainen luomus, jollaista ei ole koskaan ollut eikä ole koskaan oleva koko universumin historiassa! Sama tarjous kuuluu myös Sinulle! :)
"Ei paha ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
Paljon hyvää on rinnassa jokaisen,
vaikk' ei aina esille loista.
Kas, hymy jo puoli on hyvettä
ja itkeä ei voi ilkeä;
miss' ihmiset tuntevat tuntehin,
siellä lähell' on Jumalakin.---
Oi, onnellinen, joka herättää
niitä voimia hyviä voisi!
Oi, ihmiset toistanne ymmärtäkää,
niin ette niin kovat oisi!
Miks emme me kaikki yhtyä vois?
Ja yksi jos murtuis, muut tukena ois.
Oi, ihmiset toistanne suvaitkaa!
Niin suuri, suuri on maa.---
Kuka tietävi, mistä me tulemme
ja missä on matkamme määrä?
Hyvä että me sitäkin tutkimme.
Ei tutkimus ole väärä.
Mut yhden me tiedämme varmaan vaan:
Me olemme kerran nyt päällä maan
ja täällä meidän on eläminen,
miten taidamme parhaiten."
(otteet Eino Leinon runosta Hymyilevä Apollo)
Luin joulun pyhinä Håkan Arlebrandin 1990-luvulla kirjoittaman kirjan Aura, karma, kabbala... Uuden aikakauden hengellisyys ja salatieteen nousu, joka kertoo, mistä okkultistisiksi katsottavissa liikkeissä sekä niiden tarjoamissa palveluissa ja kaupittelemissa tuotteissa on kyse - kristinuskon näkökulmasta. Tämä on ehdottomasti yksi vaikuttavimmista kirjoista, joita olen lukenut ja se tuntuu aloittaneen uuden aikakauden elämässäni.
Kuten Leinokin toteaa runossaan, kukapa meistä voisi väittää tietävänsä totuuden maailman synnystä, elämän tarkoituksesta ja muista ryhävalaan kokoisista kysymyksistä? Meidän on varmasti tarkoituskin olla hämillään. Ihminen on kautta aikain ihmetellyt tähtiä, aurinkoa, kuuta ja luonnonilmiöitä, ja yrittänyt löytää niistä helpotusta elämäänsä. Ei ole väärin tutkia asioita - tiedehän on tuonut kehittyessään mukanaan paljon hyvääkin - mutta kysymys kuuluu mielestäni: mitä meidän on oleellista tietää? Jos on olemassa jokin toinen todellisuus, ulottuvuus tai taivas, miten sinne pääsee? Mitkä ovat pääsyvaatimukset VIP-alueelle?
Arlebrand kertoo tärkeimmistä okkultististista ja esoteerisistä (=sisäinen, salattu) liikkeistä, niiden synnystä ja periaatteista mielestäni ilman kiihkoa (liikkeiden edustajat voivat luonnollisesti olla toista mieltä). Tässä vaiheessa huomautukseksi, että on olemassa myös kristillistä esoteriaa, mutta siihen tässä kirjassa ei nimeksikään pureuduta.
Ensimmäisenä tulee mieleen, miten kukaan voi hallita tuollaista määrää tietoa ja olla sekoittamatta päätään. Okkultistisissa liikkeissä ei ole yhtenäistä maailmankuvaa, mutta useimmissa suuntauksissa maailman katsotaan syntyneen energian alettua virrata Absoluuttisesta. Absoluuttisen muodottoman ja ilmentymättömän olemuksen ja aineellisen maailman välillä puolestaan on näkymättömiä tasoja. Ihmisessäkin uskotaan olevan eri tasoja, mistä ilmentymänä mm. (fyysisen) kehon aurat. Ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja kehityskelpoinen. Kosmos ilmenee energiakenttinä ja aistimaailma muodostuu energiasta, joka esiintyy eri tiheyksissä ja säteilyn aallonpituuksina. Hengen ja materian välille ei useinkaan laiteta ehdotonta rajaa, ja aineen ja energian koetaan olevan pohjimmiltaan yhtä ja samaa. Maailman koetaan lisäksi jakautuvan maskuliiniseen ja feminiiniseen voimaan, yiniin ja yangiin.
Valaistunut ihminen luo ajatuksissaan oman universuminsa. Ihminen on mikrokosmos, maailma pienoiskoossa, vaikkei hän välttämättä vielä oivalla sitä. erilaisten tekniikoiden katsotaan kehittävän ihmisessä olevaa jumalallista voimaa siten, että okkultisti saa ylivallan luonnonlakeihin.
Okkultistiset opit ovat usein eettisesti ja älyllisesti korkeatasoisia, ja niissä ajatellaan kristinuskon väistyneen sen verran paljon, että uusille ajatuksille on taas tilausta (mikä varmasti on aivan totta). Monet tunnetut esoteerikot ovatkin olleet nimekkäitä taiteilijoita ja muita tunnettuja henkilöitä, kuten transpersoonallista psykologiaa edustaneet Grof ja Jung. He olivat mm. sitä mieltä, että ihmisen yksilöllisen tietoisuuden alla on yhteinen kosminen identiteetti. Toisaalta pinnalle nousseissa liikkeissä on paljon aineksia esim. myöhäisantiikin aikaan syntyneestä gnostilaisuudesta, astrologiasta ja Aasian uskonnoista. Erityisen laajalle tuntuu levinneen gnostilainen dualismi, jonka mukaan ihminen on vieras fyysisessä, pahan luomassa maailmassa ja pystyy vapautumaan siitä tiedostamalla oman jumalallisuutensa.
Monissa liikkeissä uskotaan karmaan ja jälleensyntymiseen, josta voi vapautua tekemällä hyviä tekoja. Toisissa liikkeissä taas opetetaan, että muutos tapahtuu joka tapauksessa tietoisen evoluution johdosta. Tyypillistä on, että liikkeen jäsenet odottavat uuden aikakauden koittamista, esim. vuoden 2012 talvipäivänseisauksena, johon mayojen kalenteri päättyy, tai sitten uuden ajan uskotaan jo alkaneen esim. 1960-luvulta, jolloin siirryttiin vesimiehen tähtikuvioon. Tästä tulee nimitys Vesimiehen aika, johon viitataan lukuisia kertoja esim. Hair-musikaalissa.
Spiritismissä mennään astetta pitemmälle. Sen lähtökohtana on, että henget ovat ja tahtovat olla yhteydessä ihmisiin. Aasian uskontoja ajatellessa tulee ehkä ensimmäisenä mieleen meditoiva oranssikaapuinen munkki, vaikka esimerkiksi Tiibetin buddhalaisuudessa erilaiset henget ovat yhä edelleen paljon esillä ja sen opissa esiintyy oraakkeleita ja "jumalien ja henkien ruumiillistumia". Läntisessä kulttuuripiirissä spiritismi taas koki renessanssin ensimmäisen maailmansodan jälkeen, jolloin omaisensa menettäneet ihmiset halusivat yhteyden kuolleisiin läheisiinsä.
Uudemmissa liikkeissä näkyy tekniikan kehitys ja tietämyksen kasvu. Puhutaan esim. kanavoinnista, jossa otetaan yhteys vaikkapa enkeleihin, ufoihin tai omaan henkioppaaseen ja jota voivat sen harrastajien mukaan harrastaa kaikki, kun taas spiritismissä tieto on harvojen ja valittujen saavutettavissa. Termin loivat 1950-luvulla ryhmät, jotka väittivät olevansa yhteydessä ufojen kanssa. Historiaan on mahtunut monia tälle alalle perehtyneitä, jotka kokevat olevansa Kristuksen inkarnaatioita ja joiden puhetyyli on harhaanjohtavasti raamatullinen.
Toinen viime vuosikymmenten suurista liikkeistä on uuspakanuus, joka sulkee sisäänsä luonnonmukaisen ajattelun ja kasvaneen ympäristötietoisuuden. Tähän liittyy monesti samanismia, sairauksien parantamista tai sellaisen yrityksiä, wiccalaisuutta ja ajatuksia Äiti Maasta. Ei liene sattumaa, että monet ympäristöstä huolestuneet ihmiset ovat sukeltaneet matkallaan myös henkien maailmaan, vaikka ympäristön suojelemisessa ei sinänsä tarvitsekaan olla mitään ihmeellistä. Ehkä herkemmät ihmiset vain ovat alttiimpia keijuille ja viehättyvät suuresti vuodenaikojen vaihteluun kuuluvista rituaaleista?
Kuka sitten perinteisimmin harjoittaa okkultismia? Jo lapsena "kutsumuksen" saanut nainen! Viestit henkimaailmasta voivat tulla esim. unien, transsin, huumamisen, äänimeedioiden ja automaattikirjoituksen välityksellä. Harvemmin Aurinkomatkojen esitteitä katsellessa tulee ajateltua, että Brasiliassa ja Filippiineillä meediot suorittavat transsissa kirurgisia leikkauksia!
Esoteria on tullut niin arkipäiväiseksi, ettei aamun lehteä lukiessaan aina välttämättä hoksaa, että kyse on juuri siitä. On rosen-, vyöhyke- ja resonanssiterapioita, kahvinporoista ennustamista, Kirlian-kuvausta, magneettikoruja ja amuletteja, meditaatio-ohjausta, henkiparannusta ja käsistä ennustamista. Mediassa annetaan usein kuva, että sairaat ja elämäänsä tyytymättömät ihmiset kaipaavat elämäänsä uusia tuulia, ja tarjontaa riittää. Osa toimialansa harjoittajista on varmasti rehellistä ja hyvällä asialla olevaa väkeä, mutta kelkassa on aina myös niitä, joilla ei ole puhtaat jauhot pussissa - ja näinhän on kaikissa ammattikunnissa. Vaihtoehtohoitojen osalta tilanne on vain sikäli ongelmallinen, ettei kuluttajan ja toisaalta hoitajan suojaksi ole edelleenkään riittävän kattavaa lainsäädäntöä.
Monet ihmiset ja varsinkin kristityt tuntuvat suhtautuvan vaihtoehtohoitoihin suurella varauksella ja jopa pelkäävän niitä. Ehkä siihen on aihettakin, mutta mielestäni yleinen lähestymistapa ei ole kovin hedelmällinen vuoropuhelun kannalta. Muistan, kuinka hämmennyin lukiessani lukioikäisenä kreationistina tunnetun lääkärin, Pekka Reinikaisen, kirjan Noituuden paluu lääketieteeseen, jossa suurin piirtein kaikki vaihtoehtoinen luokitellaan paholaisen aikaansaannoksiksi. Pelottavinta on tietenkin ymmärtää se, että ihan oikeasti on olemassa absoluuttinen paha ja ihmisiä, jotka palvelevat sitä. En voi olla kyselemättä miksi-kysymyksiä...
Olen itse kokeillut muutamia "uskomushoitoja" ja kokenut niistä olevan apua. En osaa sanoa, löytyykö joidenkin hoitojen taustalta jotain oikeasti pahaa vai onko vastakkainasettelun suosiminen silkkaa uuden ja tuntemattoman pelkoa. Tunnen sellaisiakin, jotka ovat kokeilleet miltei kaikkea, mitä Hengen ja tiedon messuilla tarjotaan, läpikäyneet syvän masennuksen ja uskoon tultuaan sanoutuneet irti kaikesta vaihtoehtoisesta. Se on varmasti heidän kohdallaan tervettä itsesuojelua.
Joku voi sano, ettei kristityn pitäisi harrastaa joogaa. Olen itse harjoitellut sitä keväästä 2009 asti siten kuin se länsimaissa ymmärretään. En siis ole käynyt minkään joogakoulun tunneilla, vaan harjoitellut ihan tavallisissa jumppasaleissa ja luonnossa. Olin kerran Tieteiden talolla uskontotieteilijöiden luennolla, jolla hieman kiisteltiin länsimaisen ja aasialaisen joogakäsityksen eroista. Tosihindun mielestä ei ole olemassa mitään länsimaista joogaa, vaan kaikki joogan muodot tähtäävät yksilön ja kosmisen tietoisuuden yhdistymiseen ja sitä kautta samsarasta eli sielunvaelluksesta vapautumiseen. Raja-joogasta, jota myös kuninkaalliseksi joogaksi kutsutaan, löytyy myös kahdeksanasteinen vapautumisen tie. Tässä ja muussa mielessä joogan voi varmasti nähdä selkeänä filosofisena järjestelmänä, jolla on päämäärä - eikä se ole kristillisen näkemyksen mukainen.
Löysin noin vuosi sitten jooga-kysymyksessä rauhan (joka välillä horjahtelee, mutta niin sen minusta kuuluukin). Mielestäni joogaan pätee sama kuin hampaidenpesuun, joka sekin on hindujen keksintöä (Eipä ole Hammaslääkärien liitto tätä järin mainostanut...); tekemisen alkuperä sinänsä ei tee siitä väärää vaan käyttötarkoitus. Jos innostuisin joogan myötä hindujumalien palvonnasta, kahdeksanportaisista teistä ja näkisin kaiken vain chakrojen, Veda-kirjallisuuden ja om-tavujen kautta, olisi varmasti syytä olla huolissaan. Jooga on kuitenkin näihin päiviin asti ollut minulle fyysistä harjoitusta ja mielen hiljentämistä, jonka koen hengellisesti kuivempina aikoina olleen myös ainoa rukouskanavani. Heittäköön ensimmäisen kiven ken tahtoo...
Tuon tämän esille siksi, että tiedän joogan tuoneen ainakin jossain vaiheessa monille kristityille mieleen kysymyksiä. Minusta näiden asioiden ajoittainen miettiminen on oikeastaan varsin terve merkki: sehän kertoo, että ihminen on hereillä ja punnitsee aktiivisesti tekojensa seurauksia.
Erilaisista esoteerisiin virtauksiin upotetuista ruokavalionäkemyksistä ja elämäntapaohjeista löytyy varmasti paljon hyvääkin, kuten Steinerin luomua ja kasvisruokaa suosivista ohjeistuksista. Terveydestä kiinnostuneet ihmiset kiinnostuvat kuitenkin usein myös muusta pakettiin kuuluvasta. Moniko antroposofisen lääketieteen kannattaja kuitenkaan tietää, että Rudolf Steiner lainasi miltei kaiken teosofisessa liikkeessä toimineelta madame Blavatskylta, ruusuristiläisiltä ja gnostilaisista opeista ja että Wienissä pystyi tuohon aikaan opiskelemaan okkultismia? Ehkä Steiner ei ollutkaan monialainen nero? Oli miten oli, Steiner uskoi persoonallisen Jumalan sijasta kohtaloon, jonka takia onkin ehkä hieman kummallista, että hänen oppinsa kiinnostivat monia liberaaliteologiaan kyllästyneitä pappeja.
Arlebrandia lukiessa tulee loppua kohden tunne, että vauhti vain kiihtyy: Alice Bailey, Summit Lighthouse, White Eagle Lodge, Martinuksen kosmologia, Lectorium Rosicrusianum, Golden Dawn... Liikkeiden nimet ja oppien sisällöt käyvät yhä kryptisemmiksi, niiden ainekset sekoittuvat ja entistä suurempi hämmennys valtaa mielen.
Viimeisessä luvussa kaikkeen tähän tulee jokin tolkku, kun Arlebrand vertailee kristinuskon ja okkultististen liikkeiden maailman- ja jumalakuvia, ihmiskäsityksiä ja pelastusnäkemyksiä. Okkultismin perusteesi on, että kristinusko kuuluu Kalojen eli vanhaan aikaan ja se itse edustaa tulevaisuuden hengellisyyttä. Se keskittyy kosmokseen, jossa ei ole persoonallista Jumalaa ja mitätöi holistisesta toitotuksestaan huolimatta fyysisen maailman, koska se on harhaa. Tämä on täysin vastaista kristinuskolle. Mielenkiintoista, että okkultismin piirissä esiintyvä kanavointi voidaan myös nähdä oireena ihmisen jumalankaipuusta. Jospa etsivä ihminen kaipaa sittenkin auktoriteettia ja johdatusta - tuli se sitten vaikka aikojen takaa isomummon posteljoonin hengeltä?)
Yksi omista avainoivalluksistani oli se, että okkultismi ja paranormaali eivät ole sama asia. Paranormaaleja ilmiöitä, kuten enneunia, näkyjä, parantumisia ja maankuoren avautumisia esiintyy myös Raamatussa unohtamatta Jeesusta ja hänen opetuslapsillaan, joilla oli paranormaaleiksi luokiteltavia kykyjä. Pyhässä Kirjassa ihmeet nähdään kuitenkin Jumalan valtakunnan tulemisen merkkeinä eikä itsetarkoituksena niin kuin okkultistisissa liikkeissä usein käy. Arlebrandin mukaan Jumala ei myöskään ole paranormaalin takana, vaan henkivallat. Vanha Testamenttikin varoittaa okkultismista (5 Moos 18:9-15).
Entä sitten spontaanit paranormaalit ilmiöt, kuten toisilleen läheisten ihmisten kokema telepatia? Ovatko ne vain psykologisia, täysin normaaleita ilmiöitä? Entä onko poltergeist-ilmiön (esineet vaihtavat dramaattisesti paikkaa) takana ihmisen levoton psyyke vai mitä siinä tapahtuu? Samoten voisi kysyä, onko chakroja ja auroja olemassa tai voisivatko ne filippiiniläiset kirurgimeediot olla Jumalan lahja paikallisille ihmisille, koska syrjäalueilla ei ole mahdollisuutta lääketieteelliseen hoitoon? Näihin ei Raamattu anna vastauksia. Saahan niitä toki pienessä päässään miettiä, mutta kuinka hyödyllistä se on?
Okkultismin mukaan ihmisen perusongelma on liian alhainen tietoisuuden taso, ja olettamuksena on, että sisäänpäin kääntyessään (mietiskellessään, harjoittaessaan tiettyjä tekniikoita...) ihminen löytää jumalaisen itsestään. Monesti okkultistit syyttävät kristittyjä dogmien orjallisesta noudattamisesta, missä varmasti on osaksi totta - ainakin joidenkin kristittyjen kohdalla - mutta kysyä sopii vastaavasti, eivätkö okkultistiset ajatusrakennelmat sisällä minkäänlaisia sääntöjä?
Varsinkin monissa uuspakanallisissa ja esoteerisissa liikkeissä on tarkkoja (toim. huom, orjuuttavia) rituaaleja, joissa uhrataan ja loitsutaan. Näihin tietoihin ei sitä paitsi pääse käsiksi kuka tahansa: esoteria on mitä suurimmissa määrin elitististä. Onhan sitä ollut kristinuskokin mm. keskiajalla, mutta Raamatussa sanotaan selkeästi, että evankeliumi kuuluu kaikille. Elinvoimaisinta kristillisyys tuntuukin olevan juuri köyhien, sorrettujen ja muiden hyljeksimien keskuudessa. Siinä missä uuden ajan liikkeet ja monet muut uskonnot korostavat ihmisen omia tekoja ja kehitystä ja sulkevat sisäpiiriinsä vain "valaistuneet", kristinuskossa toimii synnin ja armon dynamiikalla: tule sellaisena kuin olet!
Kristinusko tuntuu myös antavan ihmiselle ja koko luomakunnalle okkultismia suuremman arvon. Raamatun mukaan ihminen on osa luomakuntaa, muttei mikrokosmos, niin kuin okkultistit asian näkevät. Ihminen on Jumalan, ei kosmoksen kuva, ja ihmisen jumaluuspyrkimykset voidaankin nähdä paratiisista alkaneena kapinana Jumalan kaikkivaltiutta vastaan. Tämä voi olla monelle kovin pala: okkultismissa yritetään jalostaa langennutta ihmistä; kristinuskossa edellytetään uudestisyntymistä. Kumpikohan näistä vie vapauteen?
Arlebrandin luettuani kaksi vuotta jatkunut kiinnostukseni new agea kohtaan notkahti. Koin vapautuvani henkisesti, koska sain moniin kysymykseeni vastauksen ja etenkin sydämen tasolle viestin siitä, että kelpaan todellakin tällaisena. Edelleen kipuilen kuitenkin siinä, miten elää lähimmäisenä niille, jotka ajattelevat eri tavalla. Miten olla ihminen ihmiselle?
Kaikista puutteistani huolimatta saan levätä turvassa, mielenrauhassa ja luottamuksessa, että olen kannettu ja olla persoonallisen Jumalan henkilökohtaisesti rakastama ainutkertainen luomus, jollaista ei ole koskaan ollut eikä ole koskaan oleva koko universumin historiassa! Sama tarjous kuuluu myös Sinulle! :)
perjantai 17. joulukuuta 2010
Uskonto tappaa - pelasta itsesi!
Maailmanrauhaa, rakkautta, parantumista, yhteyttä, jakamista, välittämistä, tietoisuuden tason nostamista, maailmankaikkeuden ymmärtämistä... Muun muassa nämä ainekset tuntuvat kiinnostavan 2000-luvun spirituaaliteettiä etsiviä ihmislapsia. Patavanhoillinen luterilaisuus ja kristillisyys ylipäänsä tuntuu kovin hengettömälle ja selkärangattomalle, kirkon työntekijät piehtaroivat homovihassa eikä byrokratiakoneisto oikeastaan edes toteuta tehtäväänsä eli palvele lähimmäistä ja Jumalaa. Taloudellisesta taantumasta huolimatta (tai juuri sen vuoksi) uskonnollisilla markkinoilla riittää kuitenkin kysyntää ja tarjontaa. Lähdetään siis etsimään totuutta muualta.
Matkaan lähtiessään totuudenetsijä vyöttää itsensä yksilönvapaudella ja universaalilla rakkaudella. Kaikki on minua ja minä olen kaikki, mikrokosmos. Destination everywhere? Riippuu paljon kulkijan taustoista, minkälaiseen porukkaan hän ajautuu ja minkä paikan yhteisössä ottaa. Joistain tulee johtajia, toisista alamaisia, kolmansista jotain siltä väliltä.
Monet etsivät ensin henkisen opettajan l. gurun, jolta toivovat voivansa ammentaa elämänviisautta. Suomessa tunnetuimpia lienevät Äiti Amma ja Maharishi Mahesh Yogi, joilla on ollut varsin kiitettävästi julkisuusarvoa ja monen mielestä vaikuttaa olevan erittäin jees käydä kaulailemassa elävän pyhimyksen kanssa. Tekeehän entinen kulttuuriministerikin niin.
Aina etsintä ei pääty onnellisesti. Uskontojen uhrit ry:n sivuilta löytyy häkellyttäviä tietoja lahkoista ja kulteista, joiden olemassaolosta ei tiennytkään. Eihän ainakaan meillä Suomessa? Minusta jokaisen totuudenetsijän kannattaa tallentaa seuraava lista vaarallisen lahkon tunnuspiirteistä kaaliinsa:
Tunnen ihmisiä, jotka käyvät ns. healing-illoissa, ja ovat pyytäneet minuakin monesti mukaan. Olen saanut sen käsityksen, että ohjelma koostuu pääasiassa maratonmeditaatiosta, laulusta, tanssista ja vapaamuotoisesta yhdessäolosta, mutta mukaan mahtuu myös erilaisia hoitoja kuten käsien päälle panemista, selvänäkemistä ja erilaisia aura- ja energiahoitoja. Minusta tämä on sikäli mielenkiintoinen ilmiö, että samanlaisia piirteitä löytyy erityisesti karismaattisesta kristillisyydestä, mutta nämä kaksi maailmaa tuntuvat olevan todella etäällä toisistaan. Mielestäni ilmiö kertoo jotain yleistä ihmisyydestä: tarpeesta kuulua joukkoon, kokea yhteyttä ja liittyä johonkin itseä suurempaan. Sanoivat tiedemiehet mitä tahansa, ihminen näyttäisi olevan uskonnollinen olento.
Healing-piirit kytkeytyvät löyhästi raakaruokainnostukseen eli "foodismiin". Muutamat liikkeen keulahahmot ovat julkisesti julistautuneet ns. valotyöntekijöiksi. Vad menar det? Ainakin he katsovat päässeensä käsiksi jonkinlaiseen ilmoitukseen, joka velvoittaa heitä levittämään sanomaansa. Ihmiötä selittää ehkäpä liikkeeseen kuuluvan parantaja/terapeutti Diana Cooperin kirjan esittelypätkä:
"Meille on kerrottu, että jos olemme valmiit, tapahtuu asteittainen, nopeutettu herääminen, kun ihmisten värähtelytaajuus kohoaa. Tämä riippuu kaikista ihmisistä, minkä vuoksi valotyötä tekevien on tärkeää keskittyä hyvään ja pitää kirkkaana mielessään visio Kultaisen Atlantiksen ajan paluusta. Monet ennustukset ovat esittäneet varsin haasteellisia näkymiä, jotka meidän on parasta jättää omaan arvoonsa ja keskittyä pikemminkin tarjolla oleviin ihaniin mahdollisuuksiin."
Toinen asiaa valaiseva sivusto löytyi täältä:
"Valotyöntekijät ovat sieluja, joilla on voimakas sisäinen halu levittää valoa (tietoa, vapautta ja itsensä rakastamista) maan päällä. He tuntevat sen omaksi tehtäväkseen. He tuntevat usein vetoa henkisyyteen ja jonkinlaiseen terapiatyöhön.
Syvästi tuntemansa tehtävän takia valotyöntekijät vaikuttavat usein erilaisilta kuin muut ihmiset. Elämä haastaa heitä löytämään omat ainutlaatuiset polkunsa, koska he kokevat matkallaan erilaisia esteitä. Valotyöntekijät ovat lähes aina yksineläjiä, jotka eivät sovi kiinteisiin sosiaalisiin rakenteisiin."
Samaan kategoriaan kuulunee myös suomalaissyntyinen Leija Turunen (älä vaivaudu, jos amerikkalainen tekopirteys saa niskavillasi pystyyn!) sekä ex-tangokuningatar Kirsi Ranto, jonka Deepthi-blogissa on vahva hengellinen lataus. Ranto kuuluu ammalaisiin ja viesti vaikuttaa vahvasti olevan se, että ihmisten täytyy herätä ja alkaa levittää valon sanomaa, uskoa enkeleihin ja tulla kuuntelemaan Rannon joulukonserttia kirkkoon. En yhtään ihmettele, jos ihmiset ovat vähän ihmeissään tällaisista touhuista. Kristinusko ja new age sekoittuvat toisiinsa, ja mieleen nousee enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Puhuuhan Jeesuskin siitä, että hänen seuraajansa ovat maailman valo. Miten tämä valonlähettiläiden joukko eroaisi Nasaretin miehen seuraajista?
Kyselen. Hämmästelen. Välillä hermostun, kun en jo saa vastauksia. Ja sitten muistan taas oman paikkani tässä maailmassa ja saan rauhan. Mitä pitempään olen kulkenut, sitä vakuuttuneemmaksi olen tullut siitä, että uskonnollinen ilmapiiri tuhoaa elämän, koska se pakottaa ihmisen pelastamaan itsensä tekemällä hyviä tekoja, uhraamaan, palvomaan ja kadottamaan egonsa ja identiteettinsä. Huh! Ihme jos ei siinä ristipaineessa uuvu ja masennu.
Mielettömintä on kuitenkin itselleni se, että kaikista epäilyistään huolimatta saa turvautua Jumalan rauhaan ja armoon, ja jättää kysymyksensä Hänelle. "Vastaukset elävät vain hetken; kysymykset tulvat aina uudestaan."
(Matkani varrella olen kokenut rohkaisevina tämän Stanley Petrowskin sivuston sekä seuraavat kirjat: Rabi Maharajin Gurun kuolema ja Pekka Yrjänä Hiltusen kirjat)
Matkaan lähtiessään totuudenetsijä vyöttää itsensä yksilönvapaudella ja universaalilla rakkaudella. Kaikki on minua ja minä olen kaikki, mikrokosmos. Destination everywhere? Riippuu paljon kulkijan taustoista, minkälaiseen porukkaan hän ajautuu ja minkä paikan yhteisössä ottaa. Joistain tulee johtajia, toisista alamaisia, kolmansista jotain siltä väliltä.
Monet etsivät ensin henkisen opettajan l. gurun, jolta toivovat voivansa ammentaa elämänviisautta. Suomessa tunnetuimpia lienevät Äiti Amma ja Maharishi Mahesh Yogi, joilla on ollut varsin kiitettävästi julkisuusarvoa ja monen mielestä vaikuttaa olevan erittäin jees käydä kaulailemassa elävän pyhimyksen kanssa. Tekeehän entinen kulttuuriministerikin niin.
Aina etsintä ei pääty onnellisesti. Uskontojen uhrit ry:n sivuilta löytyy häkellyttäviä tietoja lahkoista ja kulteista, joiden olemassaolosta ei tiennytkään. Eihän ainakaan meillä Suomessa? Minusta jokaisen totuudenetsijän kannattaa tallentaa seuraava lista vaarallisen lahkon tunnuspiirteistä kaaliinsa:
- Johtaja/johtajat ovat aina oikeassa. Hän on arvostelun yläpuolella, koska hän on henkisesti kehittyneempi/Jumalan edustaja. Hänet on pidettävä tyytyväisenä ja käskyjä on aina toteltava.
- Mustavalkoinen maailmankuva: liikkeen opit ovat täydellisiä ja virheettömiä, niitä ei saa arvostella eikä tulkita. Toisenlaiset opit ja ajatukset ovat rappeutuneita ja pahoja. Oma yhteisö edustaa puhtautta, ulkomaailma pahuutta.
- Ota tai jätä -mentaliteetti: jos haluaa kehittyä henkisesti, on hyväksyttävä kaikki, mitä liike tarjoaa.
- Syyllistäminen ja ajattelun kontrollointi: kriittiset ajatukset ovat syntiä ja osoittavat jäsenen olevan hengellisesti kehittymätön. Sama pätee seksuaalisuuteen, tunne-elämään ja yksilöllisiin toiveisiin, mikäli ne poikkeavat ryhmän normeista. Puhdas oppilas ei ajattele omaa etuaan, vain ryhmän tai yhteisön etua.
- Jäsen eristetään ulkomaailmasta: entinen elämä ja ystävyyssuhteet ovat arvottomia. Jos sukulaiset tai vanhat kaverit arvostelevat yhteisöä tai sen oppeja, on parempi välttää heidän seuraansa. Jäsen painostetaan muuttamaan yhteisöön.
- Koskaan ei ehdi olla yksin. Osallistuminen ryhmän toimintoihin on pakollista. Jäsen joutuu alistumaan jatkuviin opin sisäistämiseen tähtääviin keskusteluihin ja luentotilaisuuksiin.
- Käännytystyö on velvollisuus.
- Omaisuus on luovutettava tai testamentattava liikkeelle. Sen toimintaa on tuettava kymmenyksin tms, vaikka ei olisi muita tuloja kuin opintoraha, työttömyyskorvaus tai kansaneläke. Liikkeen hyväksi on tehtävä jatkuvasti työtä ilman palkkaa ja lomapäiviä. Varoja hankitaan laittomasti tai eettisesti arveluttavin keinoin. Kalliita kursseja varten on otettava velkaa.
- Pelottelu: liikkeen hylännyt luopio kohtaa vastoinkäymisiä ja onnettomuuksia, kuoleman jälkeen hän joutuu helvettiin, jälleensyntyy eläimeksi tms. Vain liikkeen sisällä voi pelastua.
Tunnen ihmisiä, jotka käyvät ns. healing-illoissa, ja ovat pyytäneet minuakin monesti mukaan. Olen saanut sen käsityksen, että ohjelma koostuu pääasiassa maratonmeditaatiosta, laulusta, tanssista ja vapaamuotoisesta yhdessäolosta, mutta mukaan mahtuu myös erilaisia hoitoja kuten käsien päälle panemista, selvänäkemistä ja erilaisia aura- ja energiahoitoja. Minusta tämä on sikäli mielenkiintoinen ilmiö, että samanlaisia piirteitä löytyy erityisesti karismaattisesta kristillisyydestä, mutta nämä kaksi maailmaa tuntuvat olevan todella etäällä toisistaan. Mielestäni ilmiö kertoo jotain yleistä ihmisyydestä: tarpeesta kuulua joukkoon, kokea yhteyttä ja liittyä johonkin itseä suurempaan. Sanoivat tiedemiehet mitä tahansa, ihminen näyttäisi olevan uskonnollinen olento.
Healing-piirit kytkeytyvät löyhästi raakaruokainnostukseen eli "foodismiin". Muutamat liikkeen keulahahmot ovat julkisesti julistautuneet ns. valotyöntekijöiksi. Vad menar det? Ainakin he katsovat päässeensä käsiksi jonkinlaiseen ilmoitukseen, joka velvoittaa heitä levittämään sanomaansa. Ihmiötä selittää ehkäpä liikkeeseen kuuluvan parantaja/terapeutti Diana Cooperin kirjan esittelypätkä:
"Meille on kerrottu, että jos olemme valmiit, tapahtuu asteittainen, nopeutettu herääminen, kun ihmisten värähtelytaajuus kohoaa. Tämä riippuu kaikista ihmisistä, minkä vuoksi valotyötä tekevien on tärkeää keskittyä hyvään ja pitää kirkkaana mielessään visio Kultaisen Atlantiksen ajan paluusta. Monet ennustukset ovat esittäneet varsin haasteellisia näkymiä, jotka meidän on parasta jättää omaan arvoonsa ja keskittyä pikemminkin tarjolla oleviin ihaniin mahdollisuuksiin."
Toinen asiaa valaiseva sivusto löytyi täältä:
"Valotyöntekijät ovat sieluja, joilla on voimakas sisäinen halu levittää valoa (tietoa, vapautta ja itsensä rakastamista) maan päällä. He tuntevat sen omaksi tehtäväkseen. He tuntevat usein vetoa henkisyyteen ja jonkinlaiseen terapiatyöhön.
Syvästi tuntemansa tehtävän takia valotyöntekijät vaikuttavat usein erilaisilta kuin muut ihmiset. Elämä haastaa heitä löytämään omat ainutlaatuiset polkunsa, koska he kokevat matkallaan erilaisia esteitä. Valotyöntekijät ovat lähes aina yksineläjiä, jotka eivät sovi kiinteisiin sosiaalisiin rakenteisiin."
Samaan kategoriaan kuulunee myös suomalaissyntyinen Leija Turunen (älä vaivaudu, jos amerikkalainen tekopirteys saa niskavillasi pystyyn!) sekä ex-tangokuningatar Kirsi Ranto, jonka Deepthi-blogissa on vahva hengellinen lataus. Ranto kuuluu ammalaisiin ja viesti vaikuttaa vahvasti olevan se, että ihmisten täytyy herätä ja alkaa levittää valon sanomaa, uskoa enkeleihin ja tulla kuuntelemaan Rannon joulukonserttia kirkkoon. En yhtään ihmettele, jos ihmiset ovat vähän ihmeissään tällaisista touhuista. Kristinusko ja new age sekoittuvat toisiinsa, ja mieleen nousee enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Puhuuhan Jeesuskin siitä, että hänen seuraajansa ovat maailman valo. Miten tämä valonlähettiläiden joukko eroaisi Nasaretin miehen seuraajista?
Kyselen. Hämmästelen. Välillä hermostun, kun en jo saa vastauksia. Ja sitten muistan taas oman paikkani tässä maailmassa ja saan rauhan. Mitä pitempään olen kulkenut, sitä vakuuttuneemmaksi olen tullut siitä, että uskonnollinen ilmapiiri tuhoaa elämän, koska se pakottaa ihmisen pelastamaan itsensä tekemällä hyviä tekoja, uhraamaan, palvomaan ja kadottamaan egonsa ja identiteettinsä. Huh! Ihme jos ei siinä ristipaineessa uuvu ja masennu.
Mielettömintä on kuitenkin itselleni se, että kaikista epäilyistään huolimatta saa turvautua Jumalan rauhaan ja armoon, ja jättää kysymyksensä Hänelle. "Vastaukset elävät vain hetken; kysymykset tulvat aina uudestaan."
(Matkani varrella olen kokenut rohkaisevina tämän Stanley Petrowskin sivuston sekä seuraavat kirjat: Rabi Maharajin Gurun kuolema ja Pekka Yrjänä Hiltusen kirjat)
perjantai 3. joulukuuta 2010
Pyhästä, uudesta ajasta ja armosta
Luen parhaillaan kahta hyvin erilaista kirjaa: ekoteologi Pauliina Kainulaisen kirjaa Missä sielu lepää ja henkisen kasvun kouluttaja Jaakko Muhosen teosta Tietoisuus ja itsen eheytyminen. Pari ajatusta molempiin liittyen.
Olen nyt ehtinyt Kainulaisen kirjassa kohtaan, jossa puhutaan kristillisessä mystiikassa esiintyvästä pan-en-teistisestä jumalakäsityksestä. Siinä missä panteismillä tarkoitetaan Jumalan olevan yhtä kuin kaikki oleva ja tyhjenevän maailmaan, pan-en-teismin mukaan kaikki on Jumalassa - tai pikemminkin, että Jumala on kaikessa. Luoja on läsnä kaikessa luodussaan, mutta samalla Hän on sen yläpuolella ja tuolla puolen.
Kainulainen kirjoittaa: "Jos Jumala on kaikkialla, niin silloin hänen pyhyytensä läpäisee kaiken luodun ja ihmisen on tunnustettava tämän pyhyyyden vaatimukset... Sitä, mitä ihminen pitää pyhänä, hän lähestyy kunnioituksen, ihmettelyn ja kauhunkin tuntein." Ihminen ei siis saisi turmella luomakuntaa, mikä on yksi ekoteologian pääkäsityksistä. Maa on pyhä ja jokaisella luodulla on paikkansa. On valtava ihme, että mitään ylipäänsä on olemassa. Telluksen tarina voisi olla hyvinkin toisenlainen. Tänne ei ehkä olisi koskaan syntynyt elämää.
Olen viime kesän jälkeen alkanut ottaa selvää, mitä ns. new age -liikkeet ajattelevat maailmansynnystä, olemassaolostamme ja tästä hetkessä, ja Muhosen kirja liittyy tähän projektiin. Vastaan on tullut aika hämmentäviä ihmisiä ja erilaisia maailmankuvia; joku uskoo ikivanhoihin myytteihin, toinen ufoihin ja kolmas Äiti Maahan. Yhteistä tuntuu olevan ainakin jonkinlainen voimakas herätys, eri puolilla maailmaa järjestettävät konferenssit ja niiden ympärille rakentuva "valon kantajien yhteisö".
New age -ihmisten skenaarioista on välillä tullut Klaani-niminen sarja, jota seurasin jonkun aikaa nuorempana. Suosituimpia arveluita lienee, että Maya-kalenterin päättymisvuosi, 2012, tuo jotain mullistavaa tähän maailmaan. Useammalla sivustolla olen törmännyt transsivideoihin, joissa ihmiset itkevät ja nauravat hysteerisesti, ja pitävät näitä tunnetiloja ilmentymänä Äiti Maan kokemasta tuskasta. Usein tällaisen liikkeen jumalakäsitys on panteistinen. Mielenkiintoista, miten hiuksenhieno ero termillä on pan-en-teismin kanssa, ja silti ne ovat täysin eri asioita!
Muhosen kirjaa lukiessa on tullut useampaan otteeseen samanlainen tunne kuin kemian tunnilla: en ymmärrä lukemaani. Tietoisuuden tasojen kuvailu on jotain ihan muuta kuin mitä lukion psykologian kirjat paukuttivat. Olen törmännyt muussakin new age -kirjallisuudessa miltei rituaaliseen puhdistumisen tarpeeseen. Pitäisi hylätä entinen elämä ja ego, joka on kaiken pahan alku ja juuri. Taustalta löytyy näkemys siitä, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä. Tämä onkin asia, jota olen itsekin miettinyt rippikoulutytöstä lähtien enkä ole vieläkään päässyt tasapainoon sen kanssa: kristillisen näkemyksen mukaan ihminen on Jumalan luoma, mutta langennut; monet muut uskonnot ja ideologiat (kuten humanismi) puolestaan pitävät ihmistä pohjimmiltaan hyvänä ja kehityskelpoisena. Jollekin tämä on varmasti helppo kysymys, mutta itse painiskelen edelleen sen kanssa, ja se on minun tieni. :)
Muhonen puhuu paljon Korkeammasta Tietoisuudesta (sorry, mutta minua jotenkin huvittaa tällainen englannista lainattu tapa kirjoittaa tärkeinä pidetyt asiat isoin kirjaimin): "Korkein Tietoisuus pitää sisällään kaiken. Tajunnan keskus tulisi pysyvästi saada siirrettyä yhä syvemmälle korkeamman tietoisuuden ikuiseen ja ajattomaan rauhaan kohden puhdasta ykseyttä. Tästä hiljaisuudesta käsin ihminen voisi kasvaa ymmärtämään rajattomia mahdollisuuksiaan, kasvaa kokonaisvaltaiseksi uudeksi ihmiseksi, joka eläisi rikasta sisäistä elämää ja ilmentäisi ulkomaailmaan tasapainoa ja ymmärrystä."
Jotkut (humanistiset) koulukunnat väittävät ihmisen olevan mikrokosmos. Viesti kuuluu: "Sinussa on jo kaikki! Tee mitä haluat, kunhan et vahingoita muita." Tietoisuudesta puhuvat ihmiset tuntuvat usein selittävän ihmisen vajavuudet sillä, ettei kyseinen henkilö ole vielä noussut ongelmiensa ja ristiriitojensa yläpuolelle. Hän elää vielä unessa.
Kun etenet Tietoisuuden tasoilla, ongelmasi häviävät. En nyt tahdo vetää yleistäviä johtopäätöksiä vain niiden ihmisten pohjalta, joita olen kohdannut, mutta matkalleni on sattunut Tietoisuus-ihmisiä, joihin ei oikein enää saa inhimillistä kontaktia. He eivät ole kovin halukkaita kuuntelemaan toisen huolia eivätkä tunnu ymmärtävän, että suurin osa ihmisistä elää edelleen "normaalia" elämää. Näistä kohtaamisista seuraa minusta jotain muuta kuin harmoniaa, enkä koe sen olevan pelkästään "valaistumattoman" oma vika.
Kuten olen jossain aiemmin sanonutkin, olen näiden asioiden kanssa vielä alkutaipaleella. Ei minulla ole vastauksia, mutta aavistuksia kylläkin. Viimeisten viiden vuoden aikana olen esimerkiksi huomannut, että armo todella vapauttaa. Saan irrottaa vaatimuksista ja tulla hyväksytyksi juuri näin vajavaisena ja keskeneräisenä kuin nyt olen.
"Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat! Minä annan teille levon." -Jeesus-
Olen nyt ehtinyt Kainulaisen kirjassa kohtaan, jossa puhutaan kristillisessä mystiikassa esiintyvästä pan-en-teistisestä jumalakäsityksestä. Siinä missä panteismillä tarkoitetaan Jumalan olevan yhtä kuin kaikki oleva ja tyhjenevän maailmaan, pan-en-teismin mukaan kaikki on Jumalassa - tai pikemminkin, että Jumala on kaikessa. Luoja on läsnä kaikessa luodussaan, mutta samalla Hän on sen yläpuolella ja tuolla puolen.
Kainulainen kirjoittaa: "Jos Jumala on kaikkialla, niin silloin hänen pyhyytensä läpäisee kaiken luodun ja ihmisen on tunnustettava tämän pyhyyyden vaatimukset... Sitä, mitä ihminen pitää pyhänä, hän lähestyy kunnioituksen, ihmettelyn ja kauhunkin tuntein." Ihminen ei siis saisi turmella luomakuntaa, mikä on yksi ekoteologian pääkäsityksistä. Maa on pyhä ja jokaisella luodulla on paikkansa. On valtava ihme, että mitään ylipäänsä on olemassa. Telluksen tarina voisi olla hyvinkin toisenlainen. Tänne ei ehkä olisi koskaan syntynyt elämää.
Olen viime kesän jälkeen alkanut ottaa selvää, mitä ns. new age -liikkeet ajattelevat maailmansynnystä, olemassaolostamme ja tästä hetkessä, ja Muhosen kirja liittyy tähän projektiin. Vastaan on tullut aika hämmentäviä ihmisiä ja erilaisia maailmankuvia; joku uskoo ikivanhoihin myytteihin, toinen ufoihin ja kolmas Äiti Maahan. Yhteistä tuntuu olevan ainakin jonkinlainen voimakas herätys, eri puolilla maailmaa järjestettävät konferenssit ja niiden ympärille rakentuva "valon kantajien yhteisö".
New age -ihmisten skenaarioista on välillä tullut Klaani-niminen sarja, jota seurasin jonkun aikaa nuorempana. Suosituimpia arveluita lienee, että Maya-kalenterin päättymisvuosi, 2012, tuo jotain mullistavaa tähän maailmaan. Useammalla sivustolla olen törmännyt transsivideoihin, joissa ihmiset itkevät ja nauravat hysteerisesti, ja pitävät näitä tunnetiloja ilmentymänä Äiti Maan kokemasta tuskasta. Usein tällaisen liikkeen jumalakäsitys on panteistinen. Mielenkiintoista, miten hiuksenhieno ero termillä on pan-en-teismin kanssa, ja silti ne ovat täysin eri asioita!
Muhosen kirjaa lukiessa on tullut useampaan otteeseen samanlainen tunne kuin kemian tunnilla: en ymmärrä lukemaani. Tietoisuuden tasojen kuvailu on jotain ihan muuta kuin mitä lukion psykologian kirjat paukuttivat. Olen törmännyt muussakin new age -kirjallisuudessa miltei rituaaliseen puhdistumisen tarpeeseen. Pitäisi hylätä entinen elämä ja ego, joka on kaiken pahan alku ja juuri. Taustalta löytyy näkemys siitä, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä. Tämä onkin asia, jota olen itsekin miettinyt rippikoulutytöstä lähtien enkä ole vieläkään päässyt tasapainoon sen kanssa: kristillisen näkemyksen mukaan ihminen on Jumalan luoma, mutta langennut; monet muut uskonnot ja ideologiat (kuten humanismi) puolestaan pitävät ihmistä pohjimmiltaan hyvänä ja kehityskelpoisena. Jollekin tämä on varmasti helppo kysymys, mutta itse painiskelen edelleen sen kanssa, ja se on minun tieni. :)
Muhonen puhuu paljon Korkeammasta Tietoisuudesta (sorry, mutta minua jotenkin huvittaa tällainen englannista lainattu tapa kirjoittaa tärkeinä pidetyt asiat isoin kirjaimin): "Korkein Tietoisuus pitää sisällään kaiken. Tajunnan keskus tulisi pysyvästi saada siirrettyä yhä syvemmälle korkeamman tietoisuuden ikuiseen ja ajattomaan rauhaan kohden puhdasta ykseyttä. Tästä hiljaisuudesta käsin ihminen voisi kasvaa ymmärtämään rajattomia mahdollisuuksiaan, kasvaa kokonaisvaltaiseksi uudeksi ihmiseksi, joka eläisi rikasta sisäistä elämää ja ilmentäisi ulkomaailmaan tasapainoa ja ymmärrystä."
Jotkut (humanistiset) koulukunnat väittävät ihmisen olevan mikrokosmos. Viesti kuuluu: "Sinussa on jo kaikki! Tee mitä haluat, kunhan et vahingoita muita." Tietoisuudesta puhuvat ihmiset tuntuvat usein selittävän ihmisen vajavuudet sillä, ettei kyseinen henkilö ole vielä noussut ongelmiensa ja ristiriitojensa yläpuolelle. Hän elää vielä unessa.
Kun etenet Tietoisuuden tasoilla, ongelmasi häviävät. En nyt tahdo vetää yleistäviä johtopäätöksiä vain niiden ihmisten pohjalta, joita olen kohdannut, mutta matkalleni on sattunut Tietoisuus-ihmisiä, joihin ei oikein enää saa inhimillistä kontaktia. He eivät ole kovin halukkaita kuuntelemaan toisen huolia eivätkä tunnu ymmärtävän, että suurin osa ihmisistä elää edelleen "normaalia" elämää. Näistä kohtaamisista seuraa minusta jotain muuta kuin harmoniaa, enkä koe sen olevan pelkästään "valaistumattoman" oma vika.
Kuten olen jossain aiemmin sanonutkin, olen näiden asioiden kanssa vielä alkutaipaleella. Ei minulla ole vastauksia, mutta aavistuksia kylläkin. Viimeisten viiden vuoden aikana olen esimerkiksi huomannut, että armo todella vapauttaa. Saan irrottaa vaatimuksista ja tulla hyväksytyksi juuri näin vajavaisena ja keskeneräisenä kuin nyt olen.
"Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat! Minä annan teille levon." -Jeesus-
keskiviikko 1. joulukuuta 2010
Lohdutuksen sanoja
Rakastan tätä Jaakko Löytyn kappaletta. Siinä on uskomatonta lohdutusta!
1. Kaukaa sinua hain. Nyt on pyyntöni vain:
Pidä minusta kiinni, kunnes kasvosi nään.
2. Omin voimin nyt näin pääse en eteenpäin.
Pidä minusta kiinni, kunnes kasvosi nään.
3. Kädet lävistetyt ovat lohtuni nyt.
Pidä minusta kiinni, kunnes kasvosi nään.
4. Kipu sammumaton kerran päättyvä on.
Pidä minusta kiinni, kunnes kasvosi nään.
1. Kaukaa sinua hain. Nyt on pyyntöni vain:
Pidä minusta kiinni, kunnes kasvosi nään.
2. Omin voimin nyt näin pääse en eteenpäin.
Pidä minusta kiinni, kunnes kasvosi nään.
3. Kädet lävistetyt ovat lohtuni nyt.
Pidä minusta kiinni, kunnes kasvosi nään.
4. Kipu sammumaton kerran päättyvä on.
Pidä minusta kiinni, kunnes kasvosi nään.
maanantai 8. marraskuuta 2010
Mitä lajia minä olen
Elää niin kuin kasvi minä tahtoisin,
niin kuin puu vain kasvaa ja miettiä,
olla koko ajan alttiina ilmoille ja vuodenajoille,
tähtitaivaalle ja kuulle,
sateelle, tuulelle ja hallalle,
lumelle ja pakkaselle -
Katotta minä tahtoisin kyetä elämään
ja seinittä –
Ottakaa minut joukkoonne.
Sallikaa minun aloittaa olemalla maata,
antakaa minun kokea mitä minusta tulee,
millaisena alan itää,
mitä lajia olen.
-Eeva Kilpi-
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)