Olen nyt ehtinyt Kainulaisen kirjassa kohtaan, jossa puhutaan kristillisessä mystiikassa esiintyvästä pan-en-teistisestä jumalakäsityksestä. Siinä missä panteismillä tarkoitetaan Jumalan olevan yhtä kuin kaikki oleva ja tyhjenevän maailmaan, pan-en-teismin mukaan kaikki on Jumalassa - tai pikemminkin, että Jumala on kaikessa. Luoja on läsnä kaikessa luodussaan, mutta samalla Hän on sen yläpuolella ja tuolla puolen.
Kainulainen kirjoittaa: "Jos Jumala on kaikkialla, niin silloin hänen pyhyytensä läpäisee kaiken luodun ja ihmisen on tunnustettava tämän pyhyyyden vaatimukset... Sitä, mitä ihminen pitää pyhänä, hän lähestyy kunnioituksen, ihmettelyn ja kauhunkin tuntein." Ihminen ei siis saisi turmella luomakuntaa, mikä on yksi ekoteologian pääkäsityksistä. Maa on pyhä ja jokaisella luodulla on paikkansa. On valtava ihme, että mitään ylipäänsä on olemassa. Telluksen tarina voisi olla hyvinkin toisenlainen. Tänne ei ehkä olisi koskaan syntynyt elämää.
Olen viime kesän jälkeen alkanut ottaa selvää, mitä ns. new age -liikkeet ajattelevat maailmansynnystä, olemassaolostamme ja tästä hetkessä, ja Muhosen kirja liittyy tähän projektiin. Vastaan on tullut aika hämmentäviä ihmisiä ja erilaisia maailmankuvia; joku uskoo ikivanhoihin myytteihin, toinen ufoihin ja kolmas Äiti Maahan. Yhteistä tuntuu olevan ainakin jonkinlainen voimakas herätys, eri puolilla maailmaa järjestettävät konferenssit ja niiden ympärille rakentuva "valon kantajien yhteisö".
New age -ihmisten skenaarioista on välillä tullut Klaani-niminen sarja, jota seurasin jonkun aikaa nuorempana. Suosituimpia arveluita lienee, että Maya-kalenterin päättymisvuosi, 2012, tuo jotain mullistavaa tähän maailmaan. Useammalla sivustolla olen törmännyt transsivideoihin, joissa ihmiset itkevät ja nauravat hysteerisesti, ja pitävät näitä tunnetiloja ilmentymänä Äiti Maan kokemasta tuskasta. Usein tällaisen liikkeen jumalakäsitys on panteistinen. Mielenkiintoista, miten hiuksenhieno ero termillä on pan-en-teismin kanssa, ja silti ne ovat täysin eri asioita!
Muhosen kirjaa lukiessa on tullut useampaan otteeseen samanlainen tunne kuin kemian tunnilla: en ymmärrä lukemaani. Tietoisuuden tasojen kuvailu on jotain ihan muuta kuin mitä lukion psykologian kirjat paukuttivat. Olen törmännyt muussakin new age -kirjallisuudessa miltei rituaaliseen puhdistumisen tarpeeseen. Pitäisi hylätä entinen elämä ja ego, joka on kaiken pahan alku ja juuri. Taustalta löytyy näkemys siitä, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä. Tämä onkin asia, jota olen itsekin miettinyt rippikoulutytöstä lähtien enkä ole vieläkään päässyt tasapainoon sen kanssa: kristillisen näkemyksen mukaan ihminen on Jumalan luoma, mutta langennut; monet muut uskonnot ja ideologiat (kuten humanismi) puolestaan pitävät ihmistä pohjimmiltaan hyvänä ja kehityskelpoisena. Jollekin tämä on varmasti helppo kysymys, mutta itse painiskelen edelleen sen kanssa, ja se on minun tieni. :)
Muhonen puhuu paljon Korkeammasta Tietoisuudesta (sorry, mutta minua jotenkin huvittaa tällainen englannista lainattu tapa kirjoittaa tärkeinä pidetyt asiat isoin kirjaimin): "Korkein Tietoisuus pitää sisällään kaiken. Tajunnan keskus tulisi pysyvästi saada siirrettyä yhä syvemmälle korkeamman tietoisuuden ikuiseen ja ajattomaan rauhaan kohden puhdasta ykseyttä. Tästä hiljaisuudesta käsin ihminen voisi kasvaa ymmärtämään rajattomia mahdollisuuksiaan, kasvaa kokonaisvaltaiseksi uudeksi ihmiseksi, joka eläisi rikasta sisäistä elämää ja ilmentäisi ulkomaailmaan tasapainoa ja ymmärrystä."
Jotkut (humanistiset) koulukunnat väittävät ihmisen olevan mikrokosmos. Viesti kuuluu: "Sinussa on jo kaikki! Tee mitä haluat, kunhan et vahingoita muita." Tietoisuudesta puhuvat ihmiset tuntuvat usein selittävän ihmisen vajavuudet sillä, ettei kyseinen henkilö ole vielä noussut ongelmiensa ja ristiriitojensa yläpuolelle. Hän elää vielä unessa.
Kun etenet Tietoisuuden tasoilla, ongelmasi häviävät. En nyt tahdo vetää yleistäviä johtopäätöksiä vain niiden ihmisten pohjalta, joita olen kohdannut, mutta matkalleni on sattunut Tietoisuus-ihmisiä, joihin ei oikein enää saa inhimillistä kontaktia. He eivät ole kovin halukkaita kuuntelemaan toisen huolia eivätkä tunnu ymmärtävän, että suurin osa ihmisistä elää edelleen "normaalia" elämää. Näistä kohtaamisista seuraa minusta jotain muuta kuin harmoniaa, enkä koe sen olevan pelkästään "valaistumattoman" oma vika.
Kuten olen jossain aiemmin sanonutkin, olen näiden asioiden kanssa vielä alkutaipaleella. Ei minulla ole vastauksia, mutta aavistuksia kylläkin. Viimeisten viiden vuoden aikana olen esimerkiksi huomannut, että armo todella vapauttaa. Saan irrottaa vaatimuksista ja tulla hyväksytyksi juuri näin vajavaisena ja keskeneräisenä kuin nyt olen.
"Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat! Minä annan teille levon." -Jeesus-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti